Kahden kapellimestarin konsertti - ikäero 77 vuotta.
Jorma Panula on legenda kapellimestarina ja kouluttajana. Hänen tallistaan on maailmalle ravannut huima määrä huippukapellimestareita. Nuorimpaan oppilasjoukkoon kuuluva pian 19-vuotta täyttävä Maximilian Fagerlund on monipuolinen lahjakkuus, jonka uran seuraaminen on jo nyt ollut kiehtovaa.
Tuulikki Närhinsalo
Einojuhani Rautavaara oli 25-vuotias sävellyksen opiskelija voittaessaan vuonna 1953 Cincinnatissa Yhdysvalloissa kansainvälisen sävellyskilpailun vaskipuhaltimille ja lyömäsoittimille säveltämällään teoksella A Requiem of Our Time. Jorma Panulan johtamana teos – ja nimenomaan sen ensimmäinen osa Hymnus – toimi loistavana alkufanfaarina Suomalaisen musiikin konsertille. Erinomaisessa esityksessä muut osat saivat hienosti karakterisoidut värityksensä: Credossa ksylofonin ja trumpettien tiukka tikutus vaihtui matalien vaskien jylhään koraaliin kuin epäuskon ja uskon kamppailuna. Dies irae -osassa kuultiin räväkkää Bernstein-mausteista järeää rytmiikkaa ja Lacrimosa soi syvää, tummaa melankoliaa.
Tuo Lacrimosa tuntui toimivan oivana siltana Sebastian Fagerlundin hienonhienoon jousiorkesteriteokseen Beneath. Lauletuissa sielunmessuissa Lacrimosa-osan teksti kertoo, kuinka viimeisen tuomion päivänä syyllinen nousee tuhkasta tuomittavaksi. Nousemista, joskaan ei noin dramaattista, kuvaa myöskin Beneath. Siteeraan säveltäjää: ”Kappaleen nimi viittaa hitaaseen, toistettavaan sointusarjaan, joka nousee syvyyksistä ja toimii teoksen rakenteellisena selkärankana.”
Konsertin kapellimestari vaihtui, kun lavalle astui Maximilian Fagerlund, seurassaan Jan Söderblom, Kaupunginorkesterista pian muihin tehtäviin siirtyvä ensimmäinen konserttimestari. Hän tulkitsi suurenmoisen kauniisti mittavan soolo-osuuden, joka avaa hitaana etenevän teoksen ikään kuin houkutellen orkesterin mukaan yhteiseen, aluksi salaperäisenä pysyttelevään matkaan. Mukaan tulee enemmän tai vähemmän energistä kudosta, mutta yleistunnelma on kuin yhtä pitkää, intensiivistä legatoa. Tämän isänsä luoman jatkumon piti Maximilian Fagerlund erittäin hienosti koossa levollisella, erittäin ilmaisuvoimaisella gestiikallaan.
Kapellimestari vaihtui jäälleen Panulaksi, kun Iris Candelaria lauloi tyylikkäästi kuusi Jean Sibeliuksen yksinlaulua, joista vain Den första kyssen kuuluu kaikkein tunnetuimpiin. Erityisen mukavaa oli kuulla Ernst Pingoudin – yhden maamme tärkeimmistä modernismin airueista – upeat orkesterisovitukset lauluihin Jubal ja Bollspelet vid Trianon.
Ikä ei tuntunut Panulaa painavan, kun hän heittäytyi Uuno Klamin hurmoksellisen Kalevala-sarjan tulkiksi. Teos oli aikanaan yksi loisteliaimmista avainteoksista, joiden myötä maamme luova säveltaide murtautui sibeliaanisesta kansallisromantiikasta eurooppalaiseen modernismiin, menettämättä kansallista ominaisleimaansa. Teoksessa on toki mukana tiettyä ”Sibba-aromia”, mutta myös ihanat kansainväliset tuulahdukset sekä Ranskasta että Venäjältä. Mutta ennen kaikkea siinä soi oma, väkevästi persoonallinen suomalainen alkuvoima. Kaikki nämä ominaisuudet, myös hilpeästi hyppelevän leikkisyyden, taikoi Jorma Panula kuuluville kertakaikkisen upeasti tavalla, joka teki ylpeäksi siitä, että meillä on ollut Uuno Klami ja että meillä edelleen, täysissä taiteen tekemisen voimissaan, on Jorma Panula. Häntä kiitettiin seisovin aplodein.
Helsingin kaupunginorkesterin Suomalaisen päivän konsertti, kapellimestarit Jorma Panula ja Maximilian Fagerlund, solisti Iris Candelaria, sopraano.
Säveltäjät Einojuhani Rautavaara, Sebastian Fagerlund, Jean Sibelius, Uuno Klami. Musiikkitalon konserttisali 8.12.2025
