Pääkirjoitus: Noitavainoista nettivihaan – naisvihan pitkä historia

Naisvihalla on pitkät ja monikerroksiset juuret, joita voidaan selittää niin evoluutiopsykologian, uskonnon ja kapitalismin historian kuin modernin sosiaalipsykologiankin keinoin. Yhtenäistä selitystä ei ole, mutta tutkimus tarjoaa monia näkökulmia siihen, miksi naisten alistaminen ja kontrollointi on ollut toistuva ilmiö eri aikakausina.

Yksi yleinen selitysmalli on, että naisviha kumpuaa miesten pyrkimyksestä varmistaa isyys ja siten hallita naisen lisääntymistä. Koska äitiys on aina varma asia, mutta isyys ei, miesten ajatellaan kehittäneen strategioita, joilla naisten seksuaalisuutta rajoitetaan. Tämän on selitetty näkyvän esimerkiksi kontrolloivassa käyttäytymisessä ja naista rajoittavien normien luomisessa.

Naisvihan historia näkyy konkreettisesti Euroopan noitavainoissa 1400–1700-luvuilla. Feministiset historioitsijat, kuten Silvia Federici (Caliban and the Witch), tulkitsevat noitavainot osaksi patriarkaalista järjestystä, jossa naisten tietoa, autonomiaa ja lisääntymistä haluttiin kontrolloida. Samalla kristillinen teologia teki naisesta synnin lähteen. Eevan tarina tarjosi myyttisen perustelun naisen alemmuudelle ja epäluotettavuudelle.

Historiallisista lähteistä löytyy noitavainojen ohella myös muita synkkiä esimerkkejä naisvihan äärimmäisistä muodoista. Antropologiset tutkimukset osoittavat, että monissa yhteisöissä vanhemman naisen todennäköinen kuolinsyy oli tulla surmatuksi suvun nuoremman miehen toimesta, kun häntä ei enää pidetty hyödyllisenä.

Sosiologiassa naisvihaa on kuvattu vallankäytön välineeksi. Patriarkaatissa miehet ovat hallinneet resursseja, ja naisten aseman heikentäminen on ollut keino turvata oma valta. Kulttuurinen tarinankerronta on tukenut tätä. Myytit, kirjallisuus ja taide ovat toistuvasti esittäneet naisen viettelijänä, vaarana tai kaaoksen tuoja­na – kuvasto, joka vahvistaa pelkoa ja kontrollin tarvetta.

Silvia Federicin mukaan naisviha ei ollut vain uskonnollinen tai kulttuurinen ilmiö, vaan myös kapitalismin nousun väline. Naisilta riistettiin autonomia lisääntymiseen ja yhteisölliseen tietoon, ja heidät sidottiin kodin ja työvoiman uusintamisen piiriin. Tämä loi perustan modernille patriarkaaliselle järjestykselle.

Naisviha ja naisten alistaminen eivät ole sama asia, vaikka ne usein kietoutuvat toisiinsa. Alistaminen on järjestelmällistä vallankäyttöä, kun taas naisviha kumpuaa usein vastareaktiona tilanteista, joissa nainen ei alistu hänelle oletettuun asemaan. Naisvihan taustalla on siis paitsi vallanpitäjän etu myös turhautuminen vallan menetykseen. Tästä todennäköisesti kumpuaa viha erityisesti päättäviin asemiin hakeutuvia naisia kohtaan.

Modernissa tutkimuksessa naisvihaa tarkastellaan usein yksilöpsykologian kautta. Tutkimukset osoittavat, että miehet, jotka kokevat maskuliinisuutensa uhatuksi, ilmaisevat todennäköisemmin naisvihamielisiä asenteita. Internetin "manosfääri" – incel- ja antifeministiyhteisöt – nähdään jatkumona historialle: sama tarve kontrolloida naisten seksuaalisuutta ja sosiaalisia rooleja mutta digiajan yhteisöissä ja kielenkäytössä.

Naisvihan juuria ei voi palauttaa yhteen tekijään. Evoluutiobiologia tarjoaa yhden näkökulman lisääntymisen hallintaan, historia paljastaa patriarkaalisten järjestelmien nousun ja noitavainojen kaltaiset ilmiöt, ja nykypsykologia tuo esiin yksilön kokemukset epävarmuudesta ja vallan menetyksestä. Kaikkia näitä yhdistää halu pitää naiset kontrollin piirissä – ilmiö, joka jatkuu muuntuneissa muodoissa yhä tänään ja näkyy vaikkapa sosiaalisen median naisvihana.

Vahvan naisen malli ja yhteisön voimavara

On tärkeää muistaa, ettei naisvihamielisyys ole universaali ilmiö. Esihistoriallisista kulttuureista on löytynyt niin sanottuja Venus-patsaita, jotka kuvaavat runsasmuotoisia naishahmoja ja joita on pidetty hedelmällisyyden, elämän ja äitiyden symboleina. Monissa alkuperäiskulttuureissa iäkkäitä naisia arvostettiin viisauden ja parantamisen taitojen lähteinä. Naisen arvo ei ole siis aina perustunut lisääntymiskykyyn, vaan häntä voitiin pitää yhteisön keskeisenä voimavarana.

Matriarkaalisia piirteitä on ollut monissa yhteisöissä eri puolilla maailmaa, myös Suomessa. Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan ja Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmien naiset kantavat suvun jatkuvuuden, vastuun ja järjen roolia miesten säheltäessä ympärillä. Tämä muistuttaa, että kulttuurimme muisti tuntee myös vahvan naisen mallin.

Kaikki miehet eivät myöskään historiallisesti ole hyötyneet patriarkaatista yhtä paljon, ja osa on myös vastustanut sitä. Tämä tarkoittaa, ettei naisvihaa voi selittää vain yksinkertaisena miesten "luonnollisena" taipumuksena, vaan enemmänkin vallankäytöllä ja pelolla valta-aseman menettämisestä.

Naisviha kietoutuu usein muihin sorron muotoihin, kuten rasismiin, luokkajärjestelmiin ja homofobiaan. Esimerkiksi mustien naisten kokema naisviha kolonialismin aikana oli usein erilaista ja risteytyi rasistisiin valtarakenteisiin.

Huolestuttavinta tällä hetkellä on se, että naisvihamielisillä yhteisöillä verkossa on yhteyksiä laajempiin poliittisiin liikkeisiin, autoritaariseen ajatteluun ja väkivaltaisiin tekoihin. Naisvihamieliset liikkeet eivät ole harmittomia alakulttuureja, vaan ne uhkaavat demokratiaa.

Naisvihan historia osoittaa, että kyse ei ole yksittäisten ihmisten asenteista vaan syvälle juurtuneesta yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Silti siihen voidaan vaikuttaa. Tutkimus ja kokemukset eri puolilta maailmaa kertovat, että tehokkain keino on yhdistää kasvatus, lainsäädäntö, kulttuurinen muutos ja tieto.

Kasvatuksessa keskeistä on purkaa sukupuolistereotypioita jo varhain. Suostumukseen, tasa-arvoon ja tunteiden ilmaisuun perustuva seksuaalikasvatus sekä mediakasvatus antavat nuorille välineitä tunnistaa naisvihamielisiä asenteita ja rakenteita.

Lainsäädännön tasolla tarvitaan selkeitä keinoja: seksuaalirikosten ja lähisuhdeväkivallan torjunta, verkossa tapahtuvan häirinnän kitkeminen sekä tasa-arvon valtavirtaistaminen kaikessa päätöksenteossa. Myös digitaalisten alustojen vastuuta vihapuheesta on tiukennettava.

Kulttuurinen muutos syntyy esikuvista ja kertomuksista. Kun mediassa, opetuksessa ja työelämässä näkyy moninaisia sukupuolirooleja, puretaan samalla haitallisia stereotypioita. Erilaisten sorron muotojen avaaminen tulisi olla luonnollinen osa yleissivistystä.

Tutkimusten mukaan ratkaisevaa naisvihan vähentämisessä on miesten osallistuminen – se, että myös miehet tunnistavat ja purkavat haitallisia maskuliinisuuden malleja. Ilman miesten panosta naisvihan rakenteet eivät murru.

Naisvihan kitkeminen ei ole vain tasa-arvokysymys, vaan myös demokratian ja yhteiskuntarauhan perusedellytys. Sen vuoksi naisvihaan on vastattava yhtä päättäväisesti kuin muihin yhteiskuntaa horjuttaviin uhkiin.