Loistavat laulajat, yllätysten ohjaus: Kansallisoopperan Hannu ja Kerttu hyppää arkirealismista surrealismiin

Tuulikki Närhinsalo

Hannun ja Kertun alkusoitto voisi pikemminkin johdatella suureen oopperadraamaan kuin lastensatuun. Se on komeaa musiikkia wagneriaanisine mausteineen – olihan Humperdinck ollut ollut Richard Wagnerin oppilas. Pian kuitenkin kuullaan tuttua lastenlaulua, ja näiden kahden tyylin väliä kulkee teoksen kaunis musiikki, jota oopperan orkesteri soittaa Antony Hermusin johdolla upeasti.

Richard Jonesin kekseliäs ohjaus on tehty parikymmentä vuotta sitten Chicagon oopperaan, ja kierrettyään eri puolilla maailmaa se on nyt kotiutunut Töölönlahden rannalle. Aluksi ei olla köyhän perheen vanhanaikaisessa satumaailmassa, vaan puutteen riivaaman nykyperheen arkirealismissa: ei rahaa ruokaan. Komerot ja jääkaappi ammottavat tyhjänä.

Lapset odottavat vanhempiaan kotiin ikävystyneinä, leikkivät, tanssahtelevat ja välillä nahistelevat aikansa kuluksi. Elli Vallinoja, Hannu, ja Suvi Väyrynen, Kerttu, ovat sisäistäneet roolinsa täydellisesti. Hannu on laihakinttuinen pojankoltiainen, Kerttu pieni ja ketterä tytöntyllerö. Molemmat laulavat ja liikkuvat loistavasti. Tuija Knihtilä äitinä on uljaasti laulava, komea vaaleaverikkö. Isä, niin ikään vahvasti laulava Tommi Hakala, tulee umpikännissä kotiin: lattiaharjakauppa on tuonut kerrankin niin paljon fyrkkaa, että sitä on riittänyt viinan lisäksi myös ruokaan. Mutta lapset eivät ole sitä syömässä, sillä äiti on kiukuissaan ajanut heidät metsään syömään marjoja nälkäänsä, kun he olivat sählänneet maitovadin säpäleiksi.

Isä kauhistuu: metsässä asuu hirveä noita. Hirveä se onkin Dan Karlströmin esittämänä, ketkutteleva pullea täti, joka vangitsee lapsia syödäkseen ne. Roolisuoritus kaameine kikatuksineen on napakymppi. Tässä ei ole kyseessä nätti piparkakkutalo, vaan suuri keittiö, jonka seinillä on liikkumattomiksi taiottuja lapsia.

Ennen noidan luokse joutumistaan Hannu ja Kerttu ovat päätyneet outoon taloon, jonne asettuvat nukkumaan. Nukkumatti on laiha ruipelo nukke, jota näkymättömiin taiottu Elisaveta Rimkevitch liikuttaa taitavasti ja antaa sille heleän äänensä. Hän laulaa myös lapset herättävänä, hemaisevana Kastekeijuna. Nukkuvat lapset näkevät samaa unta, ja tämän kohtauksen valosuunnittelu on kiehtovan salaperäistä.

Herättyään lapset päätyvät noidan taloon. Hannu vangitaan, ja häntä pakkosyötetään letkulla jotta pulskistuisi hyväksi paistopullaksi. Kerttu keksii noidan taikasanat, joilla lapset on taiottu liikkumattomiksi. Nokkelasti hän työntää noidan suureen uuniin ja vapauttaa kaikki lapset. Myös isä ja äiti päätyvät paikalle, ja perheonni palaa. Noita melkein palaa uunissaan. Hän on paistuessaan kutistunut isoksi pullaksi, josta liikkuviksi muuttuneet lapset murentavat palasia mutustettavakseen.

Oopperan lapsikuoro päättää raikkaalla laulullaan tämän absurdeja ja surrealistisia piirteitä omaavan esityksen, jonka alaikäraja on seitsemän vuotta. Aikuiskatsoja poimii viittaukset lapsiin kohdistuvaan henkiseen väkivaltaan ja pedofiliaan – voipa ajatus lentää kannibalismiinkin; heti alussa esiripussa nähdään lautanen, jonka reunoja kiertää verijuova, ja noidan kotona näkyy paljon verisempi lautanen aterimineen. Välillä noidan käsissä viuhuu iso lihaveitsi. Kaikki tämä kietoutuu kuitenkin herttaiseen musiikkiin. Loppujen lopuksi kyseessä on hauska, väliin jännittävä ja osin hyvin kiehtova versio tutusta teemasta.

Engelbert Humperdinck: Hannu ja Kerttu, musiikinjohto Antony Hermus, ohjaus Richard Jones, uusintaohjaus Benjamin Davis. Koreografia Linda Dobell, visuaalinen suunnittelu John MacFarlane, valosuunnittelu Jennifer Tipton, valaistuksen toteutus Chris Maravich. Libreton suomennos Mikko Koivusalo. Rooleissa Tommi Hakala, Tuija Knihtilä, Elli Vallinoja, Suvi Väyrynen, Dan Karlström ja Elisaveta Rimkevich. Esitys 30.10.2025.

Toisen miehityksen solistit: Samuli Takkula, Maiju Vaahtoluoto, Polina Liiv, Emma Mustaniemi, Roland Liiv ja Annami Hylkilä.

Seuraavat esitykset 6.11., 8.11., 12.11.,14.11., 18.11., 22.11. ja 28.11.2025.