Lappeenrannan kaupunginteatteri koskettaa ja viihdyttää evakkonäytelmällä Karjalainen juttu
Karjala-kaiho, alkava muistisairaus, nostalgiamatkat Neuvostoliittoon ja Venäjälle sekä perheen sisäiset erimielisyydet vihanpitoineenkin ovat Tuomo Rämön kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän keskiössä. Mukaan liittyy myös sateenkaariteema, kirjoittaa Tuulikki Närhinsalo.
Tuulikki Närhinsalo
Lappeenrannan teatteri on pitänyt kautta aikojen paikallishistoriaan liittyviä näytelmiä ohjelmistossaan. Karjalainen juttu liittyy luontevasti jatkumoon ja tuo mukaan myös kirpeää ajankohtaisuutta. Onko Karjala-kaihon eräänlainen ”pyhyys” kuolevaa kansanperinnettä? Voiko sitä ravistella vaikkapa vääntämällä Karjalan kunnaat -laulusta meluisasti rokahtava versio? Sinänsä aivan hulvattoman taitava veto Volter Putrolta.
Lähtökohtana on isoisä Joonaksen (Seppo Kaisanlahti) 80-vuotispäivä, jolloin lapsenlapsi, syvästi juuristaan, historiasta ja karjalan kielestä kiinnostunut iloluonteinen Jonna (Netta Salonsaari) innostaa koko perheen vielä kerran bussimatkalle suvun juurille Karjalaan, jossa on käyty ennenkin. Vankin vastustaja on serkkutyttö Laura (Noora Koski), ankara, ihanasti anarkistinen tiukkanaama ja vastarannan kiiski. Serkusten välit ovat kylmät. Nooran sulaminen tapahtuu lopulta, kun hän löytää itsensä vieraan naispuolisen hotellihuonekaverinsa sylistä.
Alkukuva vie kuitenkin Joonaksen lapsuuden kotipihaan, josta väki valmistautuu evakkomatkalle. Muut ovat valmiina, mutta Joonasta ei tahdo löytyä mistään. Pikasiirtymällä ollaan skoolaamassa skumppaa omassa maailmassaan istuvan Joonaksen ympärillä. Muistellaan menneitä Karjalan-matkoja, suunnitellaan tulevaa – ja vihdoin Laurakin suostuu mukaan.
Matkanjohtaja-bussikuski Lasse Liemonen, jo kehumani Volter Putro, tekee virtuoosisen ketterän ja nokkelan roolityön, ei ainoastaan näyttelijänä, vaan myös muusikkona: pikkupoika-viulisti, joka säestää Sanna Kemppaisen hienoa Miljoona miljoona ruusua -laulua, joka häipyy kirjaimellisesti ravintolakohtauksen taustalauluksi, ja myös fanfaaria puhaltava trumpetisti, sahansoiton taituri sekä kitaristi – kaikki häneltä käy kuin leikki. Muutkin näyttelijät repeävät moneksi; Sanna Kemppainen mm. pikku-Joonaksen äidiksi ja lehmäksi, joka muiden eläinten tavoin hylätään ihmisten lähtiessä evakkotaipaleelleen…
Näyttämöllä nähdään tukku itämatkailun kliseitä eri matkoilta: ikkuna irtoaa ankeasta hotellihuoneesta, upouudesta saunasta puuttuu lauteet ja vesi – kiuas sentään on – ja ruoka on kamalaa. Kristallien alla koetaan upea-asuisen laulajattaren laulama venäläinen balladi Saara Östmanin uljaana tulkintana. Hänen toinen roolinsa koirana on vallan ihana pallon perässä juoksuineen ja kieppumisineen.
Näyttelijäntyö on kautta linjan huippuluontevaa. Henkilökuvat ovat selkeitä ja pysyvät hienosti raameissaan – silloinkin, kun alkoholin yliannostus kaataa raamit. Kaunis kiitos Leena Nuoralle, Jussi Johnssonille ja Samuli Punkalle aidoista tyypeistä niin sovussa kuin riidoissa.
Ohjaus on napakasti tapahtumat koossa pitävä, asiasta toiseen edetään saumatta. Lavastus busseineen on näppärä, puvustus tukee tyypittelyä.
Loppuratkaisu on hieno; se sulkee ympyrän. Ollaan lähdössä paluumatkalle. Koko muu perhe on valmis siirtymään bussiin, mutta Joonas puuttuu. Hän löytyy umpijuopuneena, sammuneena entisen kodin pihapiiristä. Seuraa viimeinen kiivas välienselvittely Joonaksen nukkuessa pois humalaansa. Vihdoin hänetkin saadaan mukaan. Ristiriitaisten muistojen kanssa palataan kotiin. Kannattiko matka? Kysymys jää ilmaan.
Lappeenrannan kaupunginteatteri: Tuomo Rämön kirjoittama ja ohjaama Karjalainen juttu. Lavastus ja pukusuunnittelu Samuli Halla, Valosuunnittelu ja projisointi Antti Helminen, musiikki ja sovitukset Ville Lapakko, Volter Putro. Rooleissa mm. Seppo Kaisanlahti, Noora Koski, Netta Salonsaari, Jussi Johnson, Leena Nuora, Samuli Punkka, Volter Putro, Sanna Kemppainen, Saara Östman, Jarno Kolehmainen. Esitys 11.10.2025. Muut esitykset 17. ja 18.10., 3. ja 4.12.2025. Esitykset jatkuvat vuonna 2026.
