Taiwanilaisia houkuttelee Suomeen elämänlaatu, ei työelämänlaatu

Kalle Pusa

Maahanmuutto Aasiasta on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Etlan selvityksen mukaan Aasiasta tulleiden maahanmuuttajien määrä on ylittänyt jo Itä-Euroopasta saapuneiden määrän. Aasialaisten osuus kaikista maahanmuuttajista Suomeen tulleista oli jo 57 prosenttia vuonna 2024, kun vuonna 2019 osuus oli ollut vain 33 prosenttia.

Aasiasta saavutaan Suomeen erityisesti töihin sekä opiskelemaan. Suurin osa tulijoista tulee Suomeen Intiasta, Bangladeshista, Filippiineiltä sekä Sri Lankasta. 

Joukossa on myös pienehkö ryhmä tulijoita, jotka saapuvat Taiwanin saarivaltiosta. Ja heitä tulee vuosi vuodelta hieman enemmän.

Kun vuonna 2015 taiwanilaisille myönnettiin 160 oleskelulupaa, niin nyt luku on yli 240 vuodessa. Trendi on myös kasvava, vaikka koronavuodet tekivätkin loven tilastoon.

Oleskelulupien lisäksi tilastoista paljastuu, että osa heistä jää niin pitkäksi aikaa, että saavat kansalaisuuden. Vuonna 2015 ei myönnetty yhtään kansalaisuutta taiwanilaisille, kun taas viime vuodet Suomen kansalaisuuksia on myönnetty tasaiseen tahtiin vuosittain noin kymmenelle hakijalle.

Luku on verrattavissa esimerkiksi islantilaisille, irlantilaisille ja itävaltalaisille myönnettäviin kansalaisuuksiin. 

Miksi juuri taiwanilaisten osuudella on merkitystä? He muodostavat lopulta kuitenkin hyvin pikkuriikkisen siivun kaikista Suomeen tulijoista.

Syy on se, että Taiwan on sekä bruttokansantuotteen näkökulmasta että ostovoimaltaan Suomea vauraampi maa. Inhimillisen kehityksen indeksissä Suomi johtaa Taiwania, mutta ero ei ole suuri.

Taiwanilaiset Suomessa ovat siis maahanmuuttajia, joilla olisi ollut vaihtoehtoja. Heille avautuisivat monen maan portit, mutta he ovat valinneet juuri Suomen. Haastattelemalla heitä saamme tietää, mikä houkutteli heidät juuri Suomeen. 

Heidän kokemuksensa paljastavat myös Suomea vaivaavan ongelman: maamme kehnon houkuttelevuuden korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien silmissä. 

Jo 1970-luvulta on ollut selvää: Suomi harmaantuu vauhdilla. Meillä on yksi maailman hankalimmista väestöpyramideista. Tai no, ei se ole ollut vuosikymmeniin mikään pyramidi. Suomen väestörakenne muistuttaa nykyään enemmän kai pulleaa kebabvarrasta.

Hieman kärjistäen voi sanoa, että lähes kaikki Suomea kohtaavat talouden haasteet liittyvät tähän pyramidiin. Ikääntyvät tarvitsevat yhä enemmän hoitoa, mutta samalla työssäkäyvien määrä vähenee.  

Puhutaan heikentyneestä huoltosuhteesta. Sen voi ratkaista joko kasvattamalla roimasti syntyvyyttä, tai hankkimalla jostain lisää veronmaksajia. Syntyvyyden kasvattamisessa ei ole vielä yksikään valtio onnistunut, joten siihen panostaminen on hyvin riskialtista.

Joten, Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Etlan mukaan Suomi tarvitsisi kolme kertaa nykyistä enemmän maahanmuuttajia pitääkseen työikäisten määrän vakaana. Tämän on tunnustanut asiantuntijoiden lisäksi lähes jokainen eduskuntapuolue omissa ohjelmissaan. 

Suomen kannalta olisi myös ihanteellista, että tänne tultaisiin, koska tänne halutaan muuttaa. Ei sen vuoksi, että on pakko päästä nyt johonkin. 

Mutta Suomi ei ole yksin väestöongelmansa kanssa, me olemme vain siinä monia muita maita edellä. Koko Eurooppa, sekä erityisesti muut pohjoismaat, kamppailevat tämän kysymyksen kanssa. 

OECD:n mukaan Suomi on itse asiassa keskitasoa houkuttelevampi maa maahanmuuttajille. He käyttävät mittaristoa, joka arvioi maita muun muassa tulotason, osallisuuden, elämänlaadun sekä tulevaisuuden näkymien perusteella. Suomen kokonaisarvosana on kiitettävä. 

Mutta Suomen haaste on se, että verrokkimaat, eli muut Pohjoismaat, ovat vielä houkuttelevampia. Se, että Suomi pärjää Itä-Eurooppaa paremmin, ei auta, jos korkeasti koulutetut suuntaavat Helsingin sijaan Tukholmaan, Kööpenhaminaan tai Osloon.

Verde-lehti haastatteli kolmea taiwanilaista ystävystä, jotka kaikki olivat saapuneet Suomeen samoihin aikoihin 2010-luvun loppuvaiheessa, kun maahanmuutto Taiwanista lähti nousuun. 

Haastateltavat saapuivat kaikki Suomeen innokkaina, mutta kohtasivat samoja haasteita ja vaikeuksia. Heidän haastattelunsa paljastaa, mikä oikein on vialla meidän järjestelmässämme. 

Jokainen haastateltavista pitää Suomesta ja haluaisi elää sekä työskennellä juuri Suomessa. Mutta Suomi ei ole onnistunut pitämään heistä kunnolla kiinni. Elämä Suomessa on ollut enemmän tai vähemmän kamppailua, joka on ajoittain tuntunut turhalta.

Haastateltavista yksi aikoo jäädä, toinen on kahden välillä ja yksi on jo joutunut lähtemään.

70 hakemusta, nolla työtarjousta

Taiwanilainen Ansin Lau tulee aina muistamaan päivämäärän kuudes elokuuta. Silloin hän saapui ensimmäisen kerran Taipein miljoonakaupungista Helsinkiin opiskelemaan. 

“Saavuin keskellä kesää. Onpa rauhallista, oli ensimmäinen asia, jota ajattelin. Ja vehreää. Helsinki oli seesteinen ja rauhallinen kaupunki keskellä vihreää luontoa”, Lau kertoo.

“Taipei on kymmenen kertaa Helsinkiä suurempi. Kaoottinen ja vilkas kaupunki. Täällä ajattelin, että miksi Helsingissä edes on liikennevaloja.”

Lau oli saapunut suorittamaan maisterinopintoja muotoilusta Aalto-yliopistolla. Hän oli valinnut Aallon, vaikka olisi päässyt myös arvostettuun New Yorkin yliopisto NYU:hun, Alankomaiden Delftiin ja Göteborgin yliopistoon. 

Pian hän huomasi, että oli tehnyt oikean valinnan. Hän huomasi viihtyvänsä rauhallisessa ja seesteisessä Suomessa. 

“Suomessa on harmoniaa”, Lau kertoo. “Ehkä suomalaiset eivät sitä aina näe, mutta täällä on rauhallista kauneutta.”

Lau viihtyi hyvin Aallossa ja suoritti tutkintonsa nopeasti. Hän verkostoitui, tutustui Suomeen ja suomalaisiin, ja suunnitteli jäävänsä Suomeen pidemmäksi aikaa. Maa sopi hänelle oikein hyvin. Valmistumisen jälkeen olikin vuorossa työpaikan hakeminen. 

Siinä nousikin seinä vastaan. Vaikka Lau oli kielitaitoinen, huippukoulutettu sekä monen alan ammattilainen, jäi työpaikka Suomesta saamatta. 

Osin taustalla oli koronavuosien sekavat ajat. Lau oli palannut Taiwaniin, josta käsin hän haki työpaikkoja Suomesta.

“Korona oikeastaan vähän sotki suunnitelmiani”, Lau sanoi. “Kun en voinut kertoa työnantajille asuvani Suomessa.”

“Lähetin hakemuksia 70 työpaikkaan, pääsin muutamaan haastatteluun, mutta en saanut töitä.”

Lau päätti ystävänsä kehotuksesta laajentaa hakupiiriään. Suomen lisäksi hän haki töitä Norjasta ja Ruotsista. Vaikka Suomi oli ykkösvaihtoehto, kelpuutti Lau myös muita Pohjoismaita. Tärkeintä oli vain päästä takaisin pohjolaan. 

“Norjassa hain neljää paikkaa ja nyt olen täällä”, Lau kertoo videopuhelun välityksellä Oslosta, uudesta kotikaupungistaan. 

Lau epäilee, että suomalaiset yritykset ovat varovaisia palkatessaan ulkomaalaisia. Suomalaiset työmarkkinat eivät ole niin kansainvälisiä, ja vain harvalla yrityksellä on paljon kokemuksia ulkomaalaisten palkkaamisesta. Laulla ei ollut hakiessaan työlupaa Suomessa, sillä hän oli palannut Taiwaniin, ja tämä tietenkin mutkisti asiaa.

“Työluvan odotusaika ja siihen liittyvä byrokratia pelottavat kai työnantajia”, Lau sanoo.

“Ja etenkin pienet yritykset eivät välttämättä edes tiedä, miten prosessi täytyy tehdä, joten he eivät halua edes haastatella.”

Lau on asunut Norjassa nyt kolme vuotta, saanut pysyvän oleskeluluvan ja ostanut jopa asunnon. Korkeakoulutettuna kielitaitoisena kaikki järjestyi melko helposti.

Norjan työmarkkinat mahdollistavat nyt sen, että Lau voi miettiä ja suunnitella tulevaisuuttaan paremmin. Norjalaiseen elämään on myös ollut helpompi kotiutua.

“Minulla on norjalaisia ystäviä ja minusta tuntuu, että norjalaisiin piireihin pääsee helpommin kuin suomalaisiin”, Lau kertoo.

“Norjalaiset ovat ystävällisiä ja hymyilevät koko ajan. Norjalaiset tervehtivät toisiaan jatkuvasti suurilla, leveillä hymyillä.”

Hymyt saattoivat toki johtua siitä, että Lau saapui maahan keväällä.

“Tulin Norjaan myöhään huhtikuussa, juuri sillä hetkellä, kun kaikki norjalaiset olivat iloisia keväästä. Täytyy myöntää, että talvella Norjakin näyttää välillä vähän onnettomalta.”

Lau viihtyy kyllä Norjassa, mutta haikailee takaisin Suomeen. Ensin hän ajatteli, että Suomen kesässä oli jotain taianomaista, joten hän päätti tehdä pienen kokeen.

“Kävin Suomessa viisi kertaa eri vuodenaikoina. Halusin validoida tunteeni, että todellakin pidän Suomesta. Ja joka kerta huomasin nauttivani maasta ja sen rauhasta, joten koe kai onnistui. Täällä on aina niin hiljaista ja Helsinki on kaunis”, Lau kertoo. 

Unelma Suomeen paluusta elää, mutta heikkenee vuosi vuodelta. Lau on jo hyväksynyt sen, ettei hän välttämättä koskaan enää asu Helsingissä.

“Ikkuna paluuseen sulkeutuu joka vuosi hieman enemmän. Olin 28-vuotias, kun hain töitä Suomesta, ja nyt olen 32. Jos en palaa muutaman vuoden sisällä, niin en usko, että koskaan palaan”, Lau kertoo.

Vaikka Lau viihtyy Pohjoismaissa, niin suunnitelmissa on palata lopulta kuitenkin Taiwaniin. Lau on miettinyt myös jäämistä Norjaan, mutta pitää ajatusta epätodennäköisenä.

“Olen liian laiska ollakseni ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja”, Lau nauraa.

Järjestelmä olettaa, että työskentelemme ravintoloissa

Toisen taipeilaisen, Vickie Wengin ensimmäinen työpaikka oli jäänmurtajalla Perämerellä Lapissa. Hänen työnsä oli näyttää laivaa kiinalaisille turistiryhmille. 

“Se oli oikeastaan aika hieno kokemus. Minulla kävi tuuri, ja löysin hyvän työpaikan. Tiedän, ettei se aina mene niin Lapissa, jossa ulkomaalaiset työntekijät saattavat joutua riistetyiksi.”

Weng on klassisesti koulutettu viulisti, jonka toi Suomeen rakkaus. Hän muutti Helsinkiin miehensä luokse. Hänellä kesti muutama kuukausi saada työlupa, jonka jälkeen hän aloitti aktiivisen työnhaun. Hän ei kuvitellut löytävänsä töitä musiikin alalta, mutta ajatteli, että kandidaatintutkinnosta on kuitenkin hyötyä.

Työn löytäminen osoittautuikin paljon hankalammaksi kuin hän olisi osannut odottaa. Hakemuksiin ei vastattu eikä haastatteluihin kutsuttu. Weng oli maassa puolisoviisumilla, joten hänellä ei ollut suoranaista pakkoa etsiä töitä, mutta hän halusi tehdä töitä.

Elettiin kuitenkin pandemiaa edeltäviä vuosia, jolloin Kiinan kielen taito oli avuksi. Näin Weng päätyikin matkailualan kausityöläiseksi jäänmurtajalle.

Sieltä tie vei luksuslaukkukauppaan ja lopulta toimistotöihin. 

Nykyään Weng työskentelee myynnin ja markkinoinnin tehtävissä suomalaisessa ohjemistoyrityksessä. Hän on Suomen kansalainen ja viihtyy hyvin Suomessa.

Suomeen integroituminen vaati kuitenkin vuosien kamppailun – ja valtavasti oma-aloitteisuutta. Suomalainen maahanmuuttojärjestelmä ei nimittäin ole suunniteltu Wengin kaltaisille, koulutetuille ja kielitaitoisille tulokkaille.

Tämä tuli Wengille selväksi kotoutumiskursseilla. Hänet tungettiin yhteen muottiin, johon hän ei tuntenut mahtuvansa.

“Järjestelmä olettaa, että me kaikki työllistymme ravintoloihin. Meille kerrotaan kursseilla PAM-ammattiliitosta ja työoloista palvelualoilla. Ei se ollut se urapolku, mitä minä etsin”, Weng sanoo.

Kielikurssit eivät olleet sen parempia. Weng halusi oppia suomen kielen työelämää varten, mutta kurssit lähtivät aivan alkeista.

“Kursseilla oli oppilaita, jotka eivät osanneet juuri mitään kieliä. He eivät puhuneet edes englantia. Meidän täytyi aloittaa ihan aakkosista”, Weng sanoo. 

Myöhemmin Weng työskenteli Shortcut-järjestössä, joka auttaa korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia Suomessa. Siellä tuli selväksi, ettei järjestelmä tunnista erilaisia taustoja. 

“Kotoutumisohjelmat eivät ole kiinnostuneita yksilöistä. Heitä ei kiinnosta kenenkään oma suunnitelma, sillä heillä on omasta mielestään parempi: opettele suomea ja työllisty päiväkotiin, bussikuskiksi tai siivoojaksi. Tämä turhauttaa korkeakoulutettuja maahanmuuttajia.”

Weng on huomannut, että alityöllistyminen on ongelma. Hänen korkeastikoulutetut ystävät työskentelevät milloin missäkin, jotkut puhtaissa hanttihommissa.

“Tunnen taidekuraattorin, joka työskentelee nuudeliravintolassa”, Weng kertoo. 

Wengin oma tie kuitenkin helpottui, kun hänelle kertyi työpaikkoja ja sitä kautta verkostoja. Hän sulautui ajan myötä Suomeen.

“Kun olin ensimmäistä kertaa suomalaisen ystäväni mökillä, tunsin, että olen vihdoin osa tätä yhteiskuntaa.”

Weng on asunut nyt Suomessa yhdeksän vuotta, on naimisissa eikä suunnittele paluuta Taiwaniin. Hänestä Suomi on hieno maa, ja se on ollut täysin kamppailun arvoinen. 

Tai, ainakin oli, sillä Weng aistii ilmapiirin muuttuneen. 

“En pidä tästä alati kasvavasta oikeistotunnelmasta. Minä asun täällä, minä työskentelen täällä ja olen ostanut jopa asunnon. Silti monet ajattelevat, että olen täällä varastamassa Kela-tukia”, Weng sanoo.

Nykyisen hallituksen tekemät kiristykset tuntuvat yksiselitteisesti pahalta. 

“Vaikka olen jo kansalainen, niin tuntui silti todella ikävältä, kun kansalaisuuden kriteereitä nostettiin. Se tuntui kohtuuttomalta. Ehkä suomalaisten pitäisi tajuta, että ei meidän tarvitse tulla tänne. Me voimme mennä muuallekin.”

Wengillä on kuitenkin paljon hyvää sanottavaa Suomesta. Siksi hän onkin jäänyt ja asettanut juurensa tänne. Suomessa saa olla oma itsensä,saa olla vapaa. 

“Pidän sukupuolten välisestä tasa-arvosta sekä omasta tilasta. Ei ainoastaan fyysisestä, vaan henkisestä. Suomalaiset eivät tuomitse toisiaan siitä, kuinka toinen elää elämäänsä. Täällä voi opiskella uuden uran vaikka 35-vuotiaana. Täällä voi aina vaihtaa suunnitelmaa”. 

Taiwanilaiselle Pohjois-Eurooppa on yksi paikka, joka on hyvin pohjoisessa ja on hyvin kylmä

Teollisen muotoilijan, taiteen maisterin ja sisustussuunnittelijan Tien Yin-Chiaon ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen oli kuplateekioski Helsingissä. Näin hän ainakin pystyi täyttämään oleskelulupansa työssäkäyntikriteerit. 

“Sain työsopimuksen, jonka pystyin näyttämään maahanmuuttovirastolle. Tarvitsin sen, sillä järjestelmä arvostaa vakautta, vaikka se tarkoittaisikin alityöllistymistä.”

Tien halusi pysyä Suomessa valmistumisensa jälkeen. Hän oli saapunut Suomeen opiskelemaan muotoilua, ja huomannut viihtyvänsä.

Nuori nainen oli opiskellut Taiwanissa teollista muotoilua ja osallistunut kesäkurssille Tanskassa. Siellä he olivat tehneet tutustumisretken Suomeen. Hän oli haltioitunut Alvar Aallon arkkitehtuurista ja suomalaisesta muotoilusta.

Muutaman vuoden päästä hän itse opiskeli Aalto-yliopistossa. Päätös tulla Suomeen ei ollut itsestäänselvä. Tienin mukaan taiwanilaiset tuntevat Suomen hyvin huonosti.

“Taiwanilaisille Pohjois-Eurooppa on yksi paikka, joka on pohjoisessa ja hyvin kylmä. Kiinaksi Suomen ja Hollannin nimen ero ei ole hirveän suuri, joten vielä monta vuotta tänne muuttamiseni jälkeen taiwanilaiset kaverini kysyvät, miten elämä Alankomaissa sujuu”, Tien kertoo. 

“Saavuin kesällä, ja kesällähän Suomi on unelmien maa”, Tien nauraa. 

Kun Tien ensimmäistä kertaa saapui Suomeen, hän mietti, missä kaikki oikein olivat. Helsinki tuntui autiolta. Tuohon aikaan muotoilun laitos sijaitsi Helsingin Arabiassa, kaupungin laitamilla. Tienistä  tuntui, että hän eli keskellä metsää. 

Tien nautti opiskelustaan Aalto-yliopistossa sekä elämästään pohjoisessa. Valmistumisensa jälkeen hän huomasi, kuten niin moni muukin korkeastikoulutettu maahanmuuttaja, että Suomi on helppo paikka vierailla, mutta tänne on vaikeampi jäädä. 

Etenkin korkeakoulutettuna.

“Korkeakoulutettu ulkomaalainen putoaa helposti järjestelmän rakoihin. Työllistymispalvelut ovat suunnattu toisenlaisille maahanmuuttajille.”

Välillä Suomi tuntuu Tienistä perheeltä, johon hän ei kuulu. Suoraa rasismia hän ei ole kokenut, mutta ajoittain häntä muistutetaan, ettei hän ole syntyperäinen suomalainen. 

“Se on usein hienovaraista, mutta kyllä sitä tapahtuu”, Tien kertoo.

Esimerkkinä Tien käyttää muotoilukilpailuja, joihin hän osallistui aktiivisesti opiskeluaikoina. Kilpailut olivat auki kansainvälisille osallistujille, mutta voittajien listalla oli usein vain suomalaisia nimiä. 

Kun tämä toistui kerta toisensa jälkeen, oli vaikea uskoa sattumaan.

Eräs tapaus jäi erityisesti Tienin mieleen. Hän oli osallistunut kilpailuun, jossa voittaja sai 1 500 euroa. Tien voitti kilpailun, mutta vastaanottaessaan palkintoa lavalla, sai hän kuulla, että kilpailun sääntöjä oli muutettu. Nyt luvattu palkintosumma jaettiinkin kolmen finalistin kesken, sillä heidän kaikkien työt olivat olleet niin korkealaatuisia.

Tien oli ainoa ulkomaalaistaustainen finalisti.

“He ruksivat punaisella tussilla 1500 euron summan palkintodiplomistani ja kirjoittivat siihen käsin 500 euroa. Voihan se toki olla sattumaa”, Tien kertoo. “Mutta tällaiset sattumat saavat minut tuntemaan, että en ole osa Suomea.”

Tien työskentelee nyt yrittäjänä luovana johtajana sekä sisustussuunnittelijana. Työ on palkitsevaa, vaikkakin taloudellisesti epävarmaa. Tilannetta helpottaa kuitenkin se, että hän sai kansalaisuuden maaliskuussa 2025, kahden vuoden hakemusprosessin jälkeen. 

Kansalaisuuden hankkiminen vaati kielen opettelun. Se ei ollut ongelma, sillä Tien oli hyvin kiinnostunut suomen kielestä. 

Sen myötä on helpompi suunnitella tulevaisuutta.

Kansalaisuuden saaminen oli kuitenkin hyvin monimutkaista Tienille. Hänelle tuli hyvin selväksi, että järjestelmä odotti vakaita tuloja, riippumatta siitä, missä ne tienattiin.

“Olisin saanut kansalaisuuden paljon helpommin, jos olisin vain jäänyt myymään kuplateetä”, Tien sanoo. 

Nyt yrittäjän arki pyörii jotenkuten. Tien elää päivä kerrallaan, mutta uskoo tulevaisuuteen. Vasta yrittäjänä Tien tajusi, kuinka pieni maa, ja markkina, Suomi todella on.

“Minulla olisi paljon helpompaa muuttaa takaisin Taiwaniin. Ihmisiä on siellä niin paljon enemmän.”

Ajatus muutosta käy ajoittain Tienin mielessä. Paluu Taiwaniin olisi selvästi helpompi polku hänelle. Sen hän tajuaa, kun hän puhuu ystäviensä kanssa, jotka asuvat Taiwanissa.

“Ystäväni Taiwanissa työskentelevät nyt vastuullisissa työtehtävissä. Minä taas työskentelen yrittäjänä epävarmuudessa ja yritän saada töitä sieltä täältä. Ero on suuri meidän urapoluissame”, Tien sanoo. 

Mutta hän haluaisi mieluummin jäädä. 

“Jos minun ei tarvitsisi miettiä raha-asioita, niin en ikinä palaisi Taiwaniin. En halua palata, minusta tuntuu, että kuulun Suomeen”, Tien sanoo. 

Suomen luonto, rauha, ja kulttuuri sopivat Tienille. Vaikka laskujen maksaminen on ajoittain rankkaa, niin arki on seesteistä ja viihtyisää. 

“Olen iloinen, että muutin Suomeen. Se oli nuoren ihmisen tekemä päätös, mutta olen tyytyväinen, että tein sen”, Tien kertoo. 

Suomi houkuttelee elämänlaadulla, mutta ei työelämän laadulla

Kolmen haastateltavan kokemukset Suomen houkuttelevuudesta tuntuvat sopivan hyvin yhteen OECD:n tutkimuksen kanssa. Suomessa on hyvät korkeakoulut sekä hyvin korkea elämänlaatu. Suomessa kyllä viihdytään. Mittareiden mukaan Suomen houkuttelevuus kärsii heikoista tulevaisuudennäkymistä maahanmuuttajille sekä osallisuuden puutteesta.

Aiemmin mainittu korkea kokonaisarvosana Suomen houkuttelevuudelle perustuukin juuri elämänlaatuun sekä muun muassa siihen, että perhe-elämä on täällä mukavaa. 

Hyviin pisteisiin tuudittautuminen peittää kuitenkin konkreettiset ongelmat, joista Suomi kärsii: Ei Suomen houkuttelevuutta auta, että Suomessa on helppo perustaa perhe, jos siihen elämänvaiheeseen ei koskaan pääse pätkätöiden ja oleskelulupien epävarmuuden vuoksi.

Suomeen jääneet haastateltavat ovat kaikki kokeneet maamme haasteet. He ovat jaksaneet kuitenkin yrittää ja siksi jääneet. Mutta he ovat olleet omasta verrokkiryhmästään melkein poikkeuksia. Jokainen haastateltava tunsi monia muita, jotka olivat lähteneet joko takaisin Taiwaniin, tai johonkin Euroopan maahan, jossa saattaisi olla heille helpompaa. 

Kuten Ansin Lau teki.

On lähdetty Norjaan, Tanskaan Ruotsiin tai Hollantiin. Korkeakoulutetuilla maahanmuuttajilla on aina vaihtoehtoja. 

Ja Suomea houkuttelevampia maita kyllä löytyy.

Kaikki eivät aio jäädä loppuelämäkseen

Kun puhutaan maahanmuutosta, täytyy aina muistaa, että jokaisen tilaston takana on yksilö. Ja ihmiselämä. Siksi ajatus siitä, että maahanmuuttajat jäisivät pysyvästi Suomeen eivätkä ikinä enää palaisi kotimaihinsa, on lähtökohtaisestikin hankala.

Se, että työmarkkinat eivät kykene tarjoamaan mahdollisuutta työllistymiselle, on järjestelmän epäonnistuminen. 

Se, että maahanmuuttaja palaa takaisin kotimaahansa, ei välttämättä taas ole. 

Ansin Lau ei koskaan ajatellut muuttavansa Suomeen pysyvästi. Hänen on aina ollut tarkoitus palata Taiwaniin, sillä matka Pohjoismaihin on ollut opintomatka. 

“Professorini Taipeissa sanoi minulle, että moni nuori taiwanilainen suuntaa Amerikkaan, Englantiin tai Keski-Eurooppaan. Harvempi lähtee Pohjoismaihin. Hän sanoi minulle, että minun kannattaisi tulla tänne oppimaan ja tuoda opit takaisin kotiini.”

Ja tässä piilee myös suomalaisen järjestelmän tasapäistäminen. Kaikki maahanmuuttajat eivät suunnittele tänne jäämistä pysyvästi. Osalle se on vain osa heidän elämäntarinaansa. Opintomatka tai seikkailu. 

Tässä he eivät eroa lukemattomista ihmisistä, jotka ovat kulkeneet maailmalla oppimassa ja tuoneet tietonsa takaisin kotimaihinsa. Näin tekivät myös suomalaiset aikanaan, kun he lähtivät Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Ranskaan, Saksaan ja Iso-Britanniaan opiskelemaan ja työskentelemään. 

Mutta, kun muualta tulleet työskentelevät tai opiskelevat Suomessa, he maksavat  veroja, tuovat talouskasvunkin kipeästi kaipaamia uusia näkökulmia ja muodostavat ystävyyssuhteita. 

Panostus kansainvälisiin korkeakouluihin valuu kuitenkin hukkaan, jos emme kykene myös tarjoamaan kansainvälistä työmarkkinaa.

Tai, no, ei tietenkään täysin hukkaan. 

Kun Lau aikanaan palaa Taipein suurkaupungin hälinään, vie hän mukanansa sinne kaikki nämä vuodet Pohjoismaissa. 

“Lähdin maailmalle, koska halusin kerätä tietoa ja palata takaisin rakentamaan Taiwania. Halusin nähdä, kuinka meidän ihailemamme pohjoismaalaiset hyvinvointivaltiot toimivat. Nyt voisin väittää ymmärtäväni niitä”, Lau kertoo.

Tämäkin on Suomen etu. Se, että ympäri maailmaa löytyy ihmisiä, jotka muistavat Suomen rauhan, hiljaisuuden ja vihreyden. Heitä, jotka muistavat, miltä Helsinki näytti alkukesän valossa. 

Ja voivat kertoa siitä muille, jotka kenties haluavat nähdä sen omin silmin.