Kansallisbaletin Giselle on esimerkki onnistuneesta uudistamisesta
Javier Torresin uudessa Giselle-versiossa nähdään vanhan maalaisromantiikan sijaan katuelämää 1950-luvun italialaiskaupungissa. Ihmisten keskellä huristavat vespa, kuormuri ja fillari. Rakkaus, viha ja kosto elävät. Giselle ei kuole sydänkohtaukseen, vaan luotiin, kirjoittaa Tuulikki Närhinsalo.
Tuulikki Närhinsalo
Tiedättehän sen Jussi Björlingin tulkitseman Adolphe Adamin joululaulun O helga natt, jota ilman ei joulu tule. Sama mies, Adam, sävelsi yhden klassisen baletin ensimmäisistä merkkiteoksista, Gisellen. Ensiesitys oli Pariisissa 1841. Teoksen ensimmäinen näytös on vuosisadasta toiseen sijoitettu ranskalaiseen koristeelliseen maalaismaisemaan. Myös toteutus on noudattanut pitkälti alkuperäistä ranskalaiskoreografiaa, jota venäläisen baletin suurmestari Marius Petipa uudisti omana aikanaan. Sellaisena se on aina nähty meilläkin – poikkeuksena Sylvie Guillemin moderni näkemys vuonna 1998.
Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Javier Torres on pistänyt tuulemaan. Alkukuva kertoo, että Gisellen äiti ei ole totuttu, turvallinen vanha mamma, vaan vielä viriili nainen öisissä petipuuhissa rakastajansa kanssa. Hänen tyttärensä ei nyt ole hauras sydänvikainen tyttönen, vaan omapäinen vahva nainen – kunnes mieli murtuu.
Aamun valjetessa katukuva herää virkeästi eloon. Väkeä tulee ja menee, pieni kuorma-auto kuljettaa tavaroita ja ihmisiä. Yhdet pöristelevät punaisella vespalla, joku kiirehtii ohi polkupyörällä. Jengit nahistelevat – vähän on mafiameiningin maustettakin. Lavastusta ja Erika Turusen ihastuttavia pukuja myöten on kuin hyvin ohjattua värielokuvaa katsoisi.
Giselle rakastuu mieheen, joka on kihloissa toisen kanssa. Kun totuus paljastuu, Giselle menettää järkensä. Häntä havitellut toinen mies kostaa ja ampuu Gisellen. Kun järki sumenee, Adamin musiikki on taidokkaasti rikottu jotenkin houreiseksi. Pidin mahdollisena, että se on toteutettu elektronisesti, mutta ei: joka särkynyt, hauras melodia- ja sointukulku soitetaan montusta mm. viinilasilla. Myös alussa kuullaan kiinnostava sähköisen tuntuinen äänimaisema. Efektit on suunnitellut Gisellen oivallinen kapellimestari Gavin Sutherland.
Torresin koreografia yhdistää klassisen liikekielen kadun tapahtumiin niin nerokkaasti, että välillä melkein unohtaa katsovansa balettia. Sitten havahtuu ihailemaan, miten kekseliäästi hän on tehnyt klassisten kuvioiden paketista uudenlaisia, vaikeita askel- ja hyppykombinaatioita ilman, että tanssi muuttuu niin sanotusti moderniksi tai nykytanssiksi sen kummemmin sooloissa, pas de deuxeissa tai joukkonumeroissa. Ja onhan siellä muistumat myös vanhasta Petipa-maailmasta. Harjoitustyö on tuottanut aivan loistavaa tulosta. Tanssi sujuu – no, niin kuin tanssi, myös tarkasti musiikkiin istuen.
Yuka Masumoto on keveästi, mutta iskevän napakasti tanssiva Giselle. Giulio Diligente petturi-Albertona ja Luciano Ghidoli mustasukkaisena Ilariona sekä koko muu miesjoukko ihastuttavat ensi näytöksessä täsmällisellä jalkatyöllä ja näyttävillä hypyillä. Evelyn Robinson on upea maailmannainen ja Tiina Myllymäki hieno yhdistelmä äitiä ja nuorta naista. Tanssijoiden eläytyminen rooleihinsa on viime vuosina kehittynyt huimasti, ja se on hienoa!
Minkä huikean kauniin vastakohdan alun vilkaalle katunäkymälle tarjoaakaan totutun puhtaanvalkea, perinteistä koreografiaa noudattava henkiolentojen maailma väliajan jälkeen! Asujen klassinen lumivalkeus, tanssijoiden lähes äänetön, huippuunsa hiotun täsmällinen ”liitely” yli lavan on unenomaisen hienoa katsottavaa. Giselle on muuttunut eteerisen hentoiseksi, huntunsa kanssa melkein kuin läpinäkyväksi, ja tanssin keskittynyt hartaus tekee syvän vaikutuksen. Min Young Kim, Mirtha, osoittaa olemuksellaan ja tanssillaan olevansa henkien tiukka valtijatar. Gisellen ja Alberton yhteiset kohtaukset tulvivat teknisen taidon ohessa rakkautta ja anteeksiantoa – jos nyt henkiolennolta voi anteeksi saada.
Adamin musiikki on herttaista, naiviakin, mutta se luo juuri oikeanlaisen pohjan tälle sadunomaiselle, herkkääkin herkemmälle kauneudelle. Kiitos ja onnea, Javier Torres ja Kansallisbaletti!
Adolphe Adam: Giselle, koreografi Javier Torres, kapellimestari Gavin Sutherland. Pääosissa Yuka Masumoto, Tiina Myllymäki, Evelyn Robinson, Min Young Kim, Giulio Diligente, Luciano Ghidoli, Alfio Drago ja Sergei Popov. Corps de ballet, Kansallisoopperan orkesteri. Esitys 7.10.2025. Tulevat esitykset joka ilta 16.–25.10. sekä kahdeksan esitystä 17.1.2026 alkaen.
Oikaisu 15.10. Korjattu kahden esiintyjän nimet oikein.
