Pitäisikö osallisuutta kiintiöittää?
Kirjailija ja aktivisti Sara Al Husaini pohtii, miksi on niin tärkeää, että osallistuminen perustuu asiantuntemukseen – ja miten tokenismi voi kääntyä vähemmistöjä itseään vastaan.
Suomessa maahanmuutosta käytävä keskustelu on monen maahanmuuttajan näkökulmasta turhauttavaa, joillekin jopa lamaannuttavaa.
Julkisessa keskustelussa äänessä ovat usein he, jotka eivät ole itse käyneet kotoutumisprosessia läpi eivätkä aina tiedä, mitä kotoutumispalvelut pitävät sisällään. Siksi kotoutumisen haasteet jäävät helposti näkymättömiksi, ohitetuiksi tai jopa vähätellyiksi.
On siis hyvin tärkeää saada asiantuntijaääniä valtaväestön ja vähemmistöyhteisöjen keskuudesta. Painotan kuitenkin asiantuntijuutta.
Osallisuutta, eli täysivaltaista jäsenyyttä yhteiskunnassa, tulisi edistää kaikilla tasoilla, mutta silti meriitteihin pohjautuen. Mikäli osallisuutta toteutetaan vain kiintiöiden täyttämiseksi, seuraukset voivat olla haitallisia.
Tätä haitallisuutta nähdään kansainvälisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, jossa yksittäiset epäonnistuneet osallisuusesimerkit paisuvat laajoiksi lyömäaseiksi. Tällöin nostetaan esiin näkyvään vähemmistöön kuuluvat eri organisaatioista ja mainoksista. Heidän osallisuutensa ja palkkaamisensa kyseenalaistetaan, vaikka monella olisi sopiva työhistoria ja vuosikymmenien kokemus.
Yksittäiset tapaukset paisuttavat mielikuvia
Nämä mielikuvat, joita helposti yleistetään näkyviin vähemmistöihin, eivät synny tyhjiössä, vaan niihin vaikuttavat konkreettiset tapaukset. Esimerkiksi suomenkielisessä X:ssä (ent. Twitter) on jaettu lyhyitä klippejä Ylen A-studiosta. Jaksossa maahanmuuttajataustaiselta osallistujalta kysytään, miksi Lähi-idän ja Afrikan maista tulleet maahanmuuttajamiehet ovat yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa ja miten tilanne tulisi ratkaista.
Aluksi osallistuja mainitsee valistuksen yhtenä ehkäisevänä keinona – hyvä näin. Hän jatkaa viittaamalla siihen, että länsimaalaistuminen ja aidon kulttuurin unohtaminen ovat myös taustatekijöitä tilastoille. Vastaus muuttuu pinnalliseksi ja jopa ongelmalliseksi.
A-studion kysymys on kohtuuttoman laaja ja epäreilu, sillä osallistuja ei tietääksemme ole kriminologian tai maahanmuuton tutkija. Vaikka ohjelman tarkoitus on ollut antaa maahanmuuttajille ääni, seurauksena on syntynyt klippi, jota levitetään edelleen tarkoitushakuisesti, lähes kymmenen vuotta myöhemmin. Tässä näkyy, miten osallisuus ilman asiantuntemusta voi kääntyä jopa haitaksi.
Mieleeni nousee kaksi kysymystä:
- Miksi maahanmuuttataustaiselta osallistujalta odotetaan valmiita vastauksia suuriin yhteiskunnallisiin aiheisiin, jos tämä on kutsuttu paikalle ensisijaisesti henkilökohtaisen maahanmuuttokokemuksen vuoksi?
- Harva voisi hatusta ehdottaa ratkaisuja yhteiskunnallisilla ongelmille, joten miksi toimittajat kysyvät laajoja ja tilastollisia kysymyksiä ihmisiltä, joiden asiantuntemus on henkilökohtaisessa kokemuksessa?
Tämäkin olisi hyvin voinut mennä toisin. Jos halutaan yhteiskunnallisiin asioihin ratkaisuehdotuksia, niin kutsutaan yhteiskuntatieteilijät paikalle. Jos taas halutaan kysyä maahanmuuttajan omasta kotoutumisprosessista Suomessa, niin tällekin tehdään tilaa. Maahanmuuttajatausta ei kuitenkaan vielä tee kenestäkään maahanmuuttoasiantuntijaa, vaikka kokemuksella ja osaamisella voikin olla paljon annettavaa keskusteluun. Monella on sekä kokemuspohjaista tietoa että laajempaa asiantuntijuutta aiheesta, ja heidät olisi voinut kutsua paikalle.
Vastaavia kiintiömäisiä osallistamisia on nähty vuosien varrella useissa tilaisuuksissa. Siksi osallisuuden rinnalla nousee esiin vastuu. Onko minun maahanmuuttajana vastuullista osallistua keskusteluun, jos en ole kunnolla perehtynyt keskustelun aiheeseen? Ja onko järjestäjän vastuulla välttää laajat yhteiskunnalliset kysymykset, mikäli kokemusasiantuntija ei laajenna tilastoihin, vaan puhuu henkilökohtaisen näkökulman kautta?
Osallisuus voi kääntyä myös vähemmistöryhmiä vastaan
Kansainvälisesti termi DEI hire toimii lyömäaseena, ja sillä mitätöidään vähemmistötaustaisen työntekijän vuosien työ, osaaminen ja koulutus. CNN:n artikkelin (2025) mukaan näin on käynyt monelle näkyvään vähemmistöön kuuluvalle virkahenkilölle. Forbesin (2024) mukaan ilmiö koskettaa myös korkeasti koulutettuja ja korkean aseman näkyvään vähemmistöön kuuluvia henkilöitä, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen entistä varapresidenttiä Kamala Harrisia. Hän sai osakseen samankaltaista työhistorian, osaamisen ja vuosien koulutuksen mitätöintiä, vaikka hänellä on huomattavasti enemmän osaamista kuin kilpailijoillaan.
Milloin ääneen ja missä aiheissa?
Toinen riski on tokenismi, eli maahanmuuttajataustaisten näennäisosallistaminen esimerkiksi kiintiöiden tai näkyvyyden vuoksi.
Meitä maahanmuuttajataustaisia nostetaan esiin vain silloin, kun keskustellaan maahanmuutosta, rasismista ja kunniaan liittyvästä väkivallasta – aiheista, joita pidetään ”meidän keskusteluina”. En itsekään säästy tältä, vaan olen osana tätä kritiikkiä.
Kuinka paljon osaamista jää hyödyntämättä, koska aihetta ei pidetä meidän maahanmuuttajataustaisten aiheena? Haluan nähdä tulevaisuuden, jossa minun näköiseni ihminen ei ole vain puhumassa kunniaan liittyvästä väkivallasta, sodasta, tai rasismista, vaan myös muista aiheista kuten taloudesta, taiteesta, musiikista ja tanssista.
Eikä vain sellaisesta taiteesta, jota pidetään itämaisena ja eksoottisena, vaan Eino Leinosta ja Järnefelteistä, sekä vaikkapa kuntien verotuksesta ja koulutuspolitiikasta.
Haluan istua studioissa ja keskustella Suomen ajankohtaisista asioista, jotka koskettavat minua, ihonväriä syvemmälle.
Siksi painotankin, että osallisuus vaatii vastuuta. Meidän ei pitäisi ruksimalla merkata osallisuutta tapahtuneeksi, vaan huolellisesti miettiä, kuka olisi hyvä kyseiseen tehtävään. Kun osaaminen ja kokemus ohjaavat valintoja, hyötyvät siitä sekä vähemmistöt että koko yhteiskunta.
Lopuksi haluan haastaa myös osallisuutta kritisoivat: miksi kyseenalaistetaan vähemmistöjen ja naisten pätevyys olettaen, ettei heidän saamansa paikka ole ansaittu? Syynä on helposti kritisoijan omasta opittu sokeus. Historian saatossa juuri vähemmistöiltä ja naisilta on evätty huippuosaamisesta huolimatta mahdollisuuksia, joita on ohjattu valtaväestön miehille.
Sara Al Husaini
Sara Al Husaini on filosofian maisteri, kirjailija, aktivisti ja feministi. Irakilaistaustaisen Al Husainin palkittu esikoiskirja Huono tyttö (Like, 2023) kertoi omakohtaisen tarinan pakkoavioliitosta, naisiin kohdistuvista siveyssäännöistä ja kokemuksista, joille ei ole ollut aiemmin sanoja. Uusin kirja, Bagdadiin sijoittuva Kenelle maa kuuluu (Like, 2025) julkaistaan nyt lokakuun alussa. Sen aiheita ovat sota, ikuinen pakeneminen, kodittomuus ja halu löytää paikkansa.
Lähteet
Nicquel Terry Ellis: What is DEI, and why is it dividing America? CNN, 23.1.2025
Julia Kratz: DEI Backlash, 4 Legitimate Concerns To Avoid. Forbes Media 25.8.2024.
