Hyvävelikerho syö Suomen huomiset eväät

Suomalaisessa talouskeskustelussa muistetaan jatkuvasti mainita, että tuottavuuskehityksemme on polkenut paikallaan jo 17 vuotta. Huomattavasti harvemmin mainitaan, että täsmälleen samana ajanjaksona johtajien palkat ovat nousseet ennätyksellisen jyrkästi, vuosina 2010–2023 peräti 43 %. Mistä ikinä suuryhtiöiden johtoa onkaan palkittu, ei ainakaan tuloksesta.

Konsulttiyhtiö McKinsey selvitti hiljattain, että suomalaiset pörssiyhtiöt kasvavat huomattavasti verrokkimaita huonommin, mutta jakavat selvästi suurempia osinkoja kuin kilpailijansa. Muualla omistajia pidetään tyytyväisinä nostamalla osakkeen arvoa ja investoimalla kasvuun. Suomessa halutaan pikainen tilipäivä, vaikka tulevaisuuden mahdollisuudet samalla hukataan. Pysähtyneisyydestä on tullut palkitumpaa kuin uudistumisesta.

Hyvävelikerhon paikallaan junnaaminen jatkuu politiikassa, kun hallitukset puolustavat haitallisia yritystukia yksi toisensa jälkeen. Omistajat saavat osinkonsa, poliitikot konservatiiviäänet ja johto bonuksensa. Mutta oi maamme Suomi jää ilman kasvua, innovaatioita ja vientiä.

Green services -markkina on arvoltaan noin 600 miljardia dollaria, ja sen odotetaan nousevan 1300 miljardiin, yli tuplaantuvan, vuoteen 2030 mennessä. Green tech- markkinan ennustetaan kasvavan 23 % vuosivauhtia. OECD painotti Suomelle, että ulkomaiset investoinnit kohdistuvat juuri vihreään siirtymään. Mutta hallitus ja maakuntien lobbarit pyrkivät väkisin vastakkaiseen suuntaan. 

Aivan samoin kuin Trump tekee identiteettipolitiikkaa laittamalla eteläkorealaiset akkuosaajat ICE-ratsiassa seinää vasten ja karkottaa miljardien investoinnit, suomalaiset aateveljet ovat päättäneet, että oikeanlaisesta taloudesta nousee savu taivaalle ja valuu paskaa vesistöön. Osaajat ja investoinnit karkotetaan ja tukirahat poltetaan hetken lämmöksi.

Bensa-aleen tuhlatuista rahoista yli puolet kohdistuu ryhmälle ”yli 60-vuotiaat miehet kahdessa ylimmässä tulodesiilissä”. Halpa pensa on ehkä pikavoitto vuorineuvokselle, mutta kallein mahdollinen perintö lapsenlapsilleen.

McKinseyn analyysi on musertava: suomalaisilla yhtiöillä olisi taseissaan rahkeita investoida rohkeammin, nostaa jalostusastettaan ja suunnata vihreän kasvun maailmanmarkkinoille. Johtajien kannustimet kuitenkin ohjaavat heitä tyytymään vähään. Palkkiot sidotaan varovaiseen kasvuun ja saneeraamiseen. Epäonnistumisia ei siedetä, riskejä vältetään, kriittinen keskustelu lopetetaan. Haastamista pidetään veneen keikuttamisena. 

Budjettiriihen yhteydessä moni toivoi, että hallitus vihdoin tarttuisi yritystukiin. Vihreiden Atte Harjanne kuvasi lopputulosta ykskantaan farssiksi: korkean tuottavuuden kasvun edellytyksiä leikattiin, mutta matalan tuottavuuden ympäristölle haitallisiin miljarditukiin ei koskettukaan. TKI-panostuksista ja kulttuurista leikataan, mutta maatalouden tukijärjestelmä ja metsien polttamiseen kannustavat mekanismit säilyvät pyhinä. Kuviosta tulee hämmentävän selvä: hallitus suojelee eilistä ja kampittaa huomista. Kaverikapitalismi on jämähtänyt viime vuosituhannelle.

Hiljattain suomennettu kirja Kannibaalikapitalismi avaa monipuolisesti ilmiötä, jonka filosofi Tuomas Nevanlinna kiteytti jo pari vuosikymmentä sitten: kapitalismi ulosmittaa omat elinedellytyksensä. Se syö oman pohjansa, kaikki kestävän kasvun edellyttämät resurssit, kun se keskittyy olemassaolevan kakun lappaamiseen rikkaiden eläkeläisten lautasille. Mieleen tulee köyhyydessä kuollut vanhus, jonka patja oli täytetty seteleillä.

Suomi on tästä pienoismalli. Rahat kuluvat osinkoihin, vaikka niitä tarvitaan uudistumiseen. Hallitus suojelee tukia, jotka sitovat meidät matalan tuottavuuden rakenteisiin. Metsät poltetaan uuneissa sen sijaan, että niistä luotaisiin korkeamman jalostusarvon vientiä. Kannibaalikapitalismi näkyy juuri siinä, että elämme vanhojen varantojen varassa. Luontoa, työvoimaa, koulutusta ja taseita tuhlataan kuin ne eivät koskaan ehtyisi loppuun. Mutta ne ehtyvät, ja silloin hyväveljien pöydässä ei ole kuin rahaa syötäväksi.

Konservatiivit vannovat markkinamekanismin ja tuottavuuden nimeen, mutta juuri he ovat rakentaneet järjestelmän, jossa markkina vääristyy ja resurssituottavuus laskee laskemistaan. Juuri ne, jotka paasaavat vastuusta ja tehostamisesta, ovat valinneet vastuunväistelyn ja laiskat pikavoitot.

Suomesta on tullut eläkeläisten pankki, kun sen pitäisi olla kasvuyritysten ponnahduslauta. Tulevaisuus ei synny siitä, että jaetaan eilisen voittoja, vaan siitä, että investoidaan huomiseen. Jos tämä ei muutu, Suomi jää kannibaalikapitalismin mallimaaksi – maaksi, joka söi omat elinedellytyksensä.

Markus Wasara

Kirjoittaja on äidinkielenään sarkasmia puhuva optimisti, joka diggaa luontoa ja markkinataloutta, ja uskoo niiden tulevan mainiosti toimeen keskenään.