Ympäristöväen pitää ottaa haltuun keskustelu kriittisistä mineraaleista

Kun puhe vihreästä siirtymästä alkoi tavoittaa laajat piirit ja puhuttiin sen tarjoamista bisnesmahdollisuuksista, pessimistit ympäristöliikkeessä tuumivat, että tästä ei hyvä seuraa.

Pessimismi ei ole ollut ihan aiheetonta, mutta paljon vihreässä siirtymässä on myös edetty. Suomen ilmastopäästöt vähenevät, vaikkakaan eivät ihan ongelmitta.

Mutta osaa vihreästä siirtymästä ollaan toteuttamassa tavalla, jota verrataan hölmöläisten peiton pidentämiseen. Hyöty täällä hankitaan aiheuttamalla haittaa tuolla. Osa – mutta vain osa – vihreässä siirtymässä liiketoimintamahdollisuuksia näkevistä sulkee silmänsä siltä, mitä peiton toisessa päässä tapahtuu.

Biotalous kuulostaa äkkiseltään hyvältä, mutta sen nimissä puolustetaan jopa turpeen polttamista, puusta puhumattakaan.

Ehkä suurin ongelma kuitenkin liittyy kaivosteollisuuteen. Se on ongelma, johon nimenomaan ympäristötoimijoiden pitää tarjota riittävä ratkaisu, koska ei sitä politiikassa kukaan muukaan tee. Muille joko toisaalla saatava hyöty on suurempi kuin kaivostoiminnan aiheuttama haitta, tai yksinkertaisesti ympäristöarvot ovat vain sopivasti tarjoutuva lisäargumentti taloudellisille pyrkimyksille.

Tarvitsemme tiettyjä mineraaleja muun muassa fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen. Se on fakta, jota kiivainkaan kaivoksen vastustaja ei pääse pakoon. Siksi hänellä pitää olla vastaus siihen, mistä ne mineraalit otetaan tai miten ne korvataan.

Ympäristön puolustajia syytetään siitä, että he vain kertovat mitä ei saa tehdä. On selvää, että se ei riitä. Mutta vihreillä on vaihtoehtoja.

Kysymys on siitä, kuka keskustelua johtaa. Se vaikuttaa siihen, ratkaistaanko kasvava mineraalitarve tinkimällä ympäristöarvoista vai tehostamalla muita vaihtoehtoja.

Jos kriittiset mineraalit haetaan Viiankiaavalta tai muilta herkiltä alueilta Suomesta tai muualta, meidän on turha enää naureskella hölmöläisille, jotka jatkoivat peittoa leikkaamalla tarvittavan palan toisesta päästä. Ilmastomuutoksen torjuminen luontokatoa vauhdittamalla on edesvastuutonta piittaamattomuutta.

Olemassaolevien metallien kierrättäminen on helppo vastaus, niin helppo, että kaivosalan toimijat katsovat voivansa ylenkatsoa sitä. Kieltämättä siinä on paljon tehtävää, mutta mahdottomaksi on aikanaan sanottu myös esimerkiksi teollisuuden vesistö- ja ilmakehäpäästöjen leikkaamista.

Toinen ratkaisu on teknologian kehittäminen. Sitä tapahtuukin koko ajan. Etsitään uusia vaihtoehtoja, joilla korvataan niukkuushyödykkeitä ja yritetään tehostaa niiden käyttöä eli saada samasta resurssista entistä enemmän irti. Tämä on onnistunut oikein hyvin muun muassa teollisuuden ja polttomoottoriautojen energian kulutuksessa. Yksi keino teknologian kehityksen nopeuttamiseen on kaivostoiminnan haittojen hinnoittelu, jolloin uusien vaihtoehtojen kilpailukyky paranee. Myös kehitystoiminnan riittävä resurssointi on välttämätöntä.

Kaivostoiminnan puolustajien argumentaatio kuitenkin pyrkii todistamaan, että tämäkään keino ei ehdi ratkaisuksi yhä kiihtyvään tarpeeseen. Sanomatta jätetään, että kestää myös aikansa esiintymien etsimisestä siihen, kun siitä saadut tuotteet ovat käytössä.

Sekä kiertotalous että teknologian kehittäminen ovat kuitenkin ratkaisuja, joita kukaan ei vastusta, vaikka niiden merkitystä väheksyisikin. Kulutuksen vähentäminen sen sijaan on kansalaisille vaikeammin nieltävä lääke. Siksi se on vihreälle liikkeelle vaikea asia. Toisaalta tiedetään, että kulutus ylipäätään ei voi aina vaan kasvaa rajattomasti. Toisaalta kun ihmisille kerrotaan, että nyt kulutat liikaa tai ainakaan et voi lisätä kulutustasi, kuulijalla kasvaa houkutus etsiä muita tarjottuja ratkaisuja ongelmaan. Silloin ei aina verrata vaihtoehtojen realistisuutta, pikemminkin sopivuutta omaan elämään. Näennäisiä vaihtoehtoja on kyllä tarjolla, kun vieläkin on liikkeellä perusteeton hokema, jonka mukaan kaikki puolueet olisivat vihreitä.

Kulutuksen rajoittaminen on silti yksi välttämätön väline. Se vain ei ole se penaalin terävin kynä, jolla viesti kannattaa aloittaa.

Siksi ympäristöväen pitää ennen kaikkea nostaa keskusteluun sekä kriittisiä raaka-aineita koskeva tutkimus- ja kehitystoiminta että kiertotalouden rakenteiden nopea ja tehokas kehittäminen. Myös kaivosteollisuuden ongelmista pitää muistuttaa.

Pitää myös hyväksyä, että uusiakin kaivoksia voidaan perustaa. Oleellista on, mihin niitä perustetaan ja miten toimitaan.

Itsestäänselvä perusasia on, että suojelluilla alueilla kaivostoimintaa ei pitäisi edes tutkia. Pitää hyväksyä se, että käyttöön otetaan toiseksi parhaat esiintymät, jos parhaiden mylläämisen hinta – eli se peiton toinen pää – olisi liian kallis.

Kaivostoiminnan sääntöjä pitää kehittää niin, että haitat minimoituvat, niin nykyisillä kuin mahdollisesti tulevilla kaivoksilla. Suomen nykyisen kaivospolitiikan kritiikille on runsaasti perusteluja. On kiistattomat ympäristöhaitat ja lukuisia esimerkkejä siitä, että ne jäävät yhteiskunnan korjattaviksi, osin maanomistajien pysyviksi haitoiksi. Hitura on vain yksi niistä.

Kaivosveron asteettainen nostaminen nopeuttaa muiden vaihtoehtojen kehittämistä. Vastaväitteeksi ei kelpaa, että kaivostoimintaa Suomessa vaikeuttamalla toiminta siirtyy jonnekin, missä sen haittoja ehkäistään vielä vähemmän. Vaikka kaivostoiminta olisi Euroopassa kuinka sääntelemätöntä, se ei vähentäisi huonosti hoidettua kaivotoimintaa muualla. Sen sijaan sitä voi vähentää kierrätyksen ja teknisen kehityksen mahdollistama uusien mineraalien tarpeen väheneminen.

Sanotaan, että pakko on paras kannustin, mutta kyllä rahallakin on paljon saatu aikaan. Molempia on käytetty ja molemmista on saatu tuloksia ympäristöpolitiikassa niin kuin monilla muillakin elämänaloilla.

Sen sijaan pelkkä vapaaehtoisuus ilman keppiä tai porkkanaa ei tunnu johtavan mihinkään. Sen osoittavat kaivosteollisuus kuten myös esimerkiksi metsäteollisuus monta kertaa vuodessa.

Siksi yhteiskunnalla on tärkeä rooli vihreän siirtymän ohjaamisessa sekä porkkanoin että tarvittaessa kepillä auttaen.

Mineraalitarpeen ratkaisemisessa oleellista on, kuka keskustelua johtaa.

Keskustelulla on vaikutusta myös eri vaihtoehtojen uskottavuuteen vaaleissa.