Radion sinfoniaorkesteri avasi syyskautensa Italian maalaismaisemilla
Syyskauden avajaiskonsertissa RSO vei kuulijat Italian maisemiin Berliozin soivasta matkakertomuksesta Respighin ikiaikaisille pinjapuille. Tuulikki Närhinsalo kertoo illasta, jossa voima ja herkkyys kohtasivat.
Tuulikki Närhinsalo
Harold Italiassa on suuren orkesterin teos, eräänlainen soiva matkakertomus, jossa Hector Berlioz naittaa keskenään sinfonian ja alttoviulukonserton. Kuten liitoissa yleensäkin, välillä tarvitaan pesäeroja, että jaksetaan taas jatkaa yhdessä. Britti Lawrence Power – nomen est omen, oli kyllä poweria miehen soitossa! – otti Haroldin vaellukset italian vuoristoisella maaseudulla niin kirjaimellisesti, että vaelteli ympäriinsä pitkin Musiikkitalon estradia kiipeillen yli korokkeiden varsinkin silloin, kun alttoviulun oli määrä vaieta ja antaa tilaa orkesterin pitkillekin omille jaksoille. Harold ei ole mikään iloinen veikko, vaan taipuvainen alakuloon ja synkkyyteen. Hartaaksi tunnelma muuttuu, kun seurataan pyhiinvaeltajien kulkuetta ja hempeäksi, kun englannintorvi laulaa hellän rakkauslaulun. Teos päättyy rosvojoukon seuraan; siinä Berlioz antaa kapellimestarille avaimet päästää orkesteri riehumaan täydellä voimalla ja mahdollisimman rajusti. RSO:n ylikapellimestari Nicholas Collon ei todellakaan pihistellyt vaan antoi palaa.
On vaikea keksiä syvänvihreämpää orkesterimusiikkia kuin Ottorino Respighin Rooman pinjat. Neljä erilaista näkymää: Villa Borghesen edustalla pinjojen oksat tanssivat iloisen villisti tuulessa, sitten katakombien vanhat puut kertovat alakuloisina tarinoitaan kaukaa menneisyydestä, ja Gianicolo-kukkulan puut näkevät paitsi lämpiminä iltoina varjoihinsa hakeutuvia lemmenpareja, myös kaupungin kimmeltävät valot alapuolellaan. Entä Via Appian pinjat! Ikiaikaista, sotaisaa leimaa kantavaa tietä pitkin ovat vaeltaneet Rooman legioonalaiset jo ennen ajanlaskumme alkua. Osa alkaa kuin hiljaisena marssin kaikuna vuosituhanten takaa. Musiikin voima yltyy, marssijat lähestyvät. Musiikin valtava, sotaisa uho kasvaa kasvamistaan. Jättiorkesterin pauhuun liittyy urut; vaikutus on dramaattinen, kauhunsekaisen väkevä. Ikään kuin Respighi olisi ennakoinut Mussolinin raskaasti aseistettujen joukkojen marssin pitkin Via Appiaa vuosia teoksen kantaesityksen jälkeen. Teos päättyy valtavaan triumfiin, jonka huipentaa vaskien hurja räime sekä rumpujen ja monien muiden lyömäsoitinten räjähtävä pauke ja räiskyntä. Collon sytytti soittajiston intomielisen uhoavaan menoon, joka imaisi kuulijat taikapiiriinsä.
Orkesterin massiivisella voimalla herkuttelevien teosten välillä Claude Debussyn pianosarjan Lasten nurkkaus upea orkesterisovitus vei kuulijat herkkään satujen maailmaan kuuntelemaan mm. mammanorsun pikku Jimbolleen laulamaa kehtolaulua ja villiä nukketanssia, jossa säveltäjä antaa railakkaasti periksi ajan uutuudelle, jatsahtavalle cake walk -tanssille.
Radion sinfoniaorkesteri: Nicholas Collon & Lawrence Power. Musiikkitalo, Helsinki 3.9.2025
