Kaksi erilaista tapaa käydä kohti kuolemaa

Tuulikki Närhinsalo

Jorma Uotisen ohjaama ja koreografioima produktio on hyvin suunnitellun Bach-konsertin – solistina Waltteri Torikka – ja vauhdikkaan tanssiteatteriesityksen kiintoisa kombinaatio. Uotisen oma hahmo, hyytävän pelottava silinterihattuinen herrasmieskuolema, kulki mukana kuin antaen maalliseen vaellukseensa väsyneelle kulkijalle aika ajoin muistutuksen matkan olevan kohta lopussa.

Teoksen alkusysäyksenä on ollut ranskalaisen taiteilijan Jean-Francois Milletin maalaus The Angelus. Siinä pariskunta on pysähtynyt rukoilemaan kesken peltotöiden. Pellosta kerätyt olkilyhteet olivat tärkeä elementti myös Veli-Ville Silénin konstailemattoman kauniissa visualisoinnissa.

Bachin kantaatti Ich habe genug (Olen saanut kyllikseni) muodosti suuren osan musiikista. Waltteri Torikka, resuinen väsynyt kulkija, lauloi koskettavasti ja toi elämänväsymystään esiin myös hienona roolityönä. Välillä hänen olemuksensa sulautui erinomaiseen nelihenkiseen tanssiryhmään osaksi Uotisen komeaa liikekieltä. Tanssijat, Nina Hyvärinen, Sofia Ruija, Antti Keinänen ja Kasperi Kolehmainen toivat moni-ilmeisellä koreografialla eloa ja myös iloa esitykseen, jossa toisaalta vallitsi tietty staattisuus vakavan, sanoiltaan synkeän musiikin ollessa pääosassa. Oulu Sinfonian 14-henkinen Bach-orkesteri kunnostautui erinomaisella soitollaan. Ilakoivan vauhdikas tanssi kulki välillä eri raiteilla hartaan musiikin kanssa, kuin muistumina kulkijan nuoruuden riemuista. Hänen elämänsä päättyi kaivaten ja rakastaen kuolemaa.

Wagnerin oopperassa Isolden elämä päättyi rakastaen rakkautta

Kansallisoopperan konsertti alkoi Magnus Lindbergin teoksella Seht die Sonne (Nähkää aurinko). Valoisassa, optimismia ruokkivassa sävelspektaakkelissa aurinko painuu välillä pilveen, sysimustaankin, mutta tulee aina esiin, välillä pilviharson takana, välillä koko loistossaan. Loppupuolella on tuokio, jonka voi kokea hymyilyksi kohti Sibeliuksen sävelkieltä – mikä siinä onkin, että aika usein hyvinkin kompleksisesti moderni suomalainen orkesterimusiikki käy levähtämässä sibeliaanisten harmonioiden tyyneydessä. Esitys sai taas kerran toivomaan, että loistava oopperasoittajistomme voisi entistä useammin kavuta montun pimennosta konserttilavan valoon.

Oopperasta Tristan ja Isolde kuultiin koko toinen näytös. Upean solistikaartin kultajyvät, sopraano Camilla Nylund Isoldena ja basso Mika Kares kuningas Markena, edustivat kansainvälisen tason ylintä huippua. Tristanin osan esittäjäksi vaihtunut tenori Samuel Sakker jäi heidän varjoonsa, vaikka hyvä ammattilainen onkin. Marina Prudyenskayan (Brangäne) mezzo soi miellyttävän lämpimänä, ja Jere Hölttä (Melot) sekä Samuli Takkula (Kurwenal) tekivät komeasti omat tehtävänsä.

Yli tuhat vuotta vanha taru, jossa nimihenkilöiden rakkaus leimahtaa vääriin suihin joutuneen lemmenjuoman vuoksi, on saanut Wagnerin libretossa ja musiikissa kiihkeänä vellovan kuvauksen. Pari tunnistaa rakkautensa luvattomaksi, sillä Tristan on noutanut Isolden kuningas Marken vaimoksi. Oopperan toinen näytös on täynnä hurjaksi sävelmyrskyksi kasvavaa eroottista huumaa, jossa yhteisen kuoleman ajatus on väkevästi läsnä. Näytös päättyy, kun Melot, joka on kavaltanut kielletyn rakkauden kuningas Markelle, haavoittaa Tristania kuolettavasti.

Viimeinen näytös, jota ei nyt siis kuultu, vie tapahtumat päätökseen: ensin kuolee Tristan haavoihinsa Isolden rakastavasta hoidosta huolimatta. Ooppera päättyy Isolden lemmenkuoloksi nimettyyn aariaan. Elämä ilman Tristania on Isoldelle mahdottomuus. Kuolemassa he voivat yhdistyä ikuisiksi ajoiksi.   

Bach – Uotinen – Torikka, Oulu Sinfonia, kapellimestarina Matias Häkkinen, solistina Waltteri Torikka. Helsingin juhlaviikot, Temppeliaukion kirkko 20.8.2025

Kansallisoopperan orkesteri, kapellimestarina Hannu Lintu, solisteina mm. Camilla Nylund, Samuel Sakker, Mika Kares. Helsingin juhlaviikot, Musiikkitalo 21.8.2025