Paljonko hallituskumppanin pilkkaa pääministerin arvovalta kestää?
Suomen historiassa tuskin koskaan ennen ovat hallituspuolueen keskeiset henkilöt yhtä avoimesti pilkanneet pääministeriä kuin perussuomalaiset Petteri Orpon hallituksen aikana.
Hyvä esimerkki pääministerin nolaamisesta on perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan kommentti, että häntä ”kävi vähän hymyilyttämään”, kun Petteri Orpo paheksui perussuomalaisten uusimpia rasismiövereitä ja ilmoitti, että ne selvitetään hallituksessa. Pilkka jatkui myöhemmin. Pääministeristä annetaan mielikuva, jossa nalle lyö heinällä.
Orpolla on kuitenkin paksu nahka ja pitkä pinna. Hän on sietänyt nöyryytyksen toisensa jälkeen, koska tietää, että nykyinen hallitus mahdollistaa hänelle sellaisen oikeistopolitiikan, jolle tuskin kohtakaan tulee enää tilaisuutta. ”Hyvän hallitusohjelman” toteuttaminen on ollut tärkeämpää kuin profiilin tahrattomuus tai oman uskottavuuden säröt.
Mutta luulisi, että jossain Orponkin raja kulkee, samoin kokoomuksen muun johdon, eduskuntaryhmän, jäsenistön, kannattajien.
Ehkä Orpo on nyt tosissaan, kun hän sanoo, että perussuomalaisten puoluejohdon viimeaikaiset puheet ja heidän käyttämänsä kieli on käsiteltävä hallituksessa. Hänen mukaansa budjettiriihi ei pääty ennen kuin asia on yhdessä käsitelty.
Mutta mitä se tarkoittaa?
Hallituksen edellinen suuri rasismikohu on hyvin muistissa. Se päättyi yhteiseen kannanottoon, jolta perussuomalaiset vetivät maton alta jo ennen kuin sitä oli edes julkaistu. Sen jälkeen perussuomalaiset ovat pitäneet kannanottoa avoimesti pilkkanaan, samoin sen yhteydessä sovittua hallituksen rasismikoulutusta.
Kokoomuksen puolue-eliitti on yllättänyt monet ulkopuoliset hyväksymällä hallituksen politiikan, joka on selvästi oikeistolaisempaa kuin kokoomuksen linja sitten 1960-luvun. Samoin särmäinen yhteistyö perussuomalaisten kanssa ei ainakaan julkisuudessa ole kovin paljon närää synnyttänyt, vaikka sen hintana on tingitty omista tavoitteista varsinkin maahanmuuttopolitiikassa. Kovin vähän on perusteltu sitä, miten perussuomalaiset ovat nyt paremmin hallituskumppaneiksi sopivia kuin Sipilän hallituksen aikana. Ainakaan retoriikka ei ole siistiytynyt.
Vanhemman polven puolueaktiivien keskuudessa tosin on ainakin somesta päätellen yleistynyt toive hallituksen kaatumisesta. Se voi kertoa kasvavista paineista yleisemminkin hallitusta kohtaan.
Pahimmat perussuomalaisten ylilyönnit on yritetty kuitata sanomalla, että he puhuvat omille kannattajilleen. Selitys on avuton. Kyllä siinä hallituspuolue ja kokoomuksen hallituskumppani puhuu koko kansalle suuren hallituspuolueen mandaatilla. Mandaatilla, jonka kokoomus sille tarjoaa.
Kaiken tämän keskellä kokoomuksen kannattajat ovat pysyneet yllättävän uskollisina.
Mitä Orpo sitten voi tehdä?
Helppo vastaus on perussuomalaisten heittäminen ulos hallituksesta. Todennäköisesti se johtaisi hallituksen kaatumiseen, mutta politiikassa kaikki on mahdollista.
Orpo varmaan myös ottaa huomioon, että perussuomalaisilla on paniikki päällä, mikä tekee hallitustyöstä tästä eteenpäin yhä kuhmuraisempaa. Erimielisyyksiä on tiedossa jo ainakin budjetista ja työelämälainsäädännöstä. Perussuomalaisten ”omilleen puhuminen” tuskin loppuu. Todennäköisesti sitä samaa on tulossa lisää, eikä rasismi ainakaan haalistu.
Hallituksen kaatumisen vaihtoehto on perussuomalaisten niin näyttävä nöyrtyminen, anteeksipyyntö, katumus, että lopputulos olisi uskottava myös edellisen kerran pelleilyn jälkeen. Perussuomalaiset voisivat erottaa pahimpia öyhöttäjiä eduskuntaryhmästä määräajaksi tai jotain muuta muodollisesti huomiota herättävää, ja samalla iskeä silmää omilleen, kuten tähänkin asti.
Tosin perussuomalaisten johto kiirehti jo puolustamaan rasistisia kommentteja. Se tietysti vaikeuttaa perääntymistä. Vaikea sanoa, oliko se tarkoituksellista vai harkitsematonta.
Jos nyt käy samalla tavalla kuin edellisellä kerralla, yhä useampi myös kokoomuksessa tekee pääministerin arvovallasta saman johtopäätöksen kuin pieni poika keisarin uusista vaatteista H.C. Andersenin sadussa.
Kysymys ei ole vain pääministerin pilkasta. Kyse on ilmiselvästä rasismista.
Hallituksessa on toki muitakin puolueita. Kukaan tuskin enää odottaa, että kristillisdemokraatit kovasti hätkähtäisivät perussuomalaisten rasismia. Vähän muodon vuoksi moitiskelevat.
Mutta RKP:n pitkää pinnaa – tai jo alun perin hallitukseen menemistä – ihmetellään puoluetta lähellä olevissa sosiaali-, kulttuuri-, keskusta- ja muissa liberaalipiireissä, samoin muussa puoluekentässä. Puolue on taiteillut puheissaan uskottavuutensa säilyttämisen ja hallituksessa jatkamisen välillä. Onnistumisesta voi olla monta mieltä. Mutta jos pääministeri ei tilannetta ratkaise, RKP:llä on historiallinen tilaisuus nostaa profiiliaan, ryhdistäytyä kaatamalla rasismia tukevan hallituksen. Anders Adlercreutz on Orpon tavoin koventanut sanavalintojaan.
Valtapolitiikka on oma lukunsa – se, kuka kenenkin kanssa on hallituksessa. Suurempi merkitys on itse asialla. Nyt on otettu merkittävä uusi askel rasismin normalisoimisessa. Jos mitään ei tapahdu, näytetään samalla, että muut ovat kädettömiä rasismin edessä. Patojen murtuminen on ehkä dramaattinen ilmaisu, mutta ainakin kynnys rasistisiin purkauksiin madaltuu merkittävästi.
Aika näyttää, miten se näkyy myös kaduilla.
Jos huonosti käy, rasismin normalisointi ja ryöhähtäminen on asia, josta Petteri Orpon hallitus jää historiaan.
