Homaira Qadare löytää voimaa auttamisesta: Kiinnitä huomio hyvään
Afganistanilaisten naisten synkkä tilanne on yksi pääteemoista, joita Vuoden pakolaiseksi valittu Homaira Qadare haluaa pitää esillä. Toisten auttamisesta virtaa saava tamperelainen muistuttaa, että hänen synnyinmaansa suistuu raiteiltaan, ellei sen naisten asemaa saada paranemaan.
Homaira Qadaren lämpö säteilee pelkän puhelunkin välityksellä. Qadaren asenteessa on jotain esikuvallista, niin vilpittömän sydämellisesti hän puhuu vapaaehtoistyön, toisille hyvän tekemisen, positiivisista puolista.
“Jotkut menevät joogaan tai lenkille, mutta itse saan valtavasti positiivista energiaa ja hyvää mieltä vapaaehtoistoiminnasta. Ihmisten kiitollisuus ja hymy saa työpäivän väsymyksen katoamaan heti. Saan itse niin hyvän olon, ettei se tunnu miltään työltä”, Qadare kuvailee.
Homaira Qadare on valittu viime kesänä Vuoden pakolaiseksi. Suomen pakolaisavun jakaman tunnustuspalkinnon tämän vuoden teema on resilienssi eli sopeutumiskyky. Qadare kertoo kysyttäessä vähän ujosti, että oma pikkuveli oli ehdottanut häntä palkinnon saajaksi.
Tampereella päiväkodissa työskentelevä 37-vuotias Qadare on jo monia vuosia ollut tukemassa pakolaistaustaisia ihmisiä ja maahanmuuttaneita erilaisten hankkeiden kautta. Hän on muun muassa kouluttanut tyttöjä naisten oikeuksista ja seksuaaliterveydestä, neuvonut naisia äitiyteen ja raskausaikaan liittyvissä asioissa ja puhunut maahanmuuttaneille mielenterveydestä.
Homaira Qadare törmää kerta toisensa jälkeen siihen, miten muualta saapuneet jäävät vaille tietoa.
“Monet saavat aivan puutteellisesti tietoa kaikista palveluista äideille ja perheille, joita olisi saatavilla. Tulkkeja pitäisi olla mukana enemmän, ja meitä vapaaehtoisia voisi hyvin käyttää tässä hyödyksi. Esimerkiksi työvoimatoimisto voisi järjestää kunnollisia infotilaisuuksia”, ehdottaa darin kieltä äidinkielenään puhuva Qadare, joka toimii itsekin usein tulkkina muille.
Suvussa kulkeva kielitaito on Qadaren mukaan ollut merkittävä tekijä sopeutumisessa uuteen maahan. Homaira puhuu useita eri kieliä, ja hän koki myös suomen kielen opettelun nuorena tyttönä melko helpoksi.
Rasismin vastavoimana positiivisuus
Qadare on sanonut aiemmassa haastattelussa, miten hänelle annettiin aikanaan suomalaisessa koulussa kuvaa, etteivät maahanmuuttajat voi päästä lukioon. Qadare saapui perheenyhdistämisen kautta Pirkkalaan 15-vuotiaana.
Nyt hän sanoo, että ajat ovat muuttuneet, eivätkä maahanmuuttajaperheet enää pistä niin paljoa silmään joukosta kuin yli 20 vuotta sitten.
“Omat lapseni eivät ole kertoneet kiusaamisesta tai rasismista mitään, eivät ollenkaan! Minulla on kolme lasta, 5–13 -vuotiaat, eikä heitä ei ole kiusattu. Esikoiseni on vielä aika tumma, mutta hän ei ole kertaakaan kertonut kohdanneensa rasismia.”
Qadare on toki kokenut Suomessa välillä syrjintää ja rasismia. Hän sanoo, että lääke rasismiin on sen jättäminen omaan arvoonsa. Rasismille ei saa antaa liikaa tilaa. Jos yksi henkilö sanoo pahasti, toinen sanoo positiivisia asioita, eikä Qadaren mielestä kaikkia suomalaisia tietenkään voi leimata rasisteiksi. Pitää keskittyä hyvään.
“Olen aina painottanut lapsille, miten kiusaamiseen ylipäätään suhtaudutaan: sille on nollatoleranssi. Kaikesta kiusaamisesta pitää heti kertoa aikuiselle. Voin myös sanoa, että yhteistyö koulun henkilökunnan kanssa on aina sujunut tosi hyvin. Tiedän, että jos mitään huolestuttavaa ikinä tulisi, siitä voisi kertoa, ja asiaan suhtauduttaisiin vain myönteisesti”, Qadare summaa.
Työllistymisessä ennakkoluuloja – ja yllätyksiä
Maahanmuuttajataustaisten työllistymisen tulpista on kirjoitettu paljon. Qadare myöntää, että ennakkoluulot voivat varmasti vaikuttaa työn saantiin – mutta myös toiseen suuntaan, sillä yllättäviäkin asioita tapahtuu. Maahanmuuttajankaan ei siis kannata lakata yrittämästä.
“Olin itse aikoinani ryhmähaastattelussa päiväkotiin. Muut kertoivat vuorollaan, miten he osaavat tehdä käsitöitä lasten kanssa, askartelua ja vaikka mitä”, Qadare muistelee.
“Kun tulin kotiin, purskahdin itkuun ja sanoin miehelleni, etten ikinä voi saada tätä työtä. Olin lähihoitaja vailla suoraa lastenhoitoalan kokemusta. Kaikki muut 11 hengen ryhmässä olivat suomalaisia. Vaan eipä kulunut kuin kaksi päivää, kun haastattelun pitänyt päiväkodin johtaja soitti ja ehdotti, tekisinkö pian alkavan sijaisuuden. Siitä se sitten lähti.”
Qadare vetoaa, että maahanmuuttajataustaiset ovat todennäköisesti erityisen hyviä työntekijöitä sinnikkään asenteensa vuoksi.
“Sanoisin, että monet maahanmuuttajat ovat poikkeuksellisen ahkeria ja yrittävät tosissaan, koska he tietävät tulevansa takamatkalta. Kannattaa antaa tilaisuus maahanmuuttajalle!” vetoaa Qadare.
Qadaren mielestä maahanmuuttajien kielikoulutukseen pitäisi kuitenkin panostaa enemmän. Hän muistelee, että aikanaan hänen omat vanhempansa pääsivät opiskelemaan suomea pitkään ja tiiviisti. Aina alkoi seuraava kurssi edellisen loputtua. Nyt kurssit ovat vähentyneet ja lyhentyneet.
“Jos pääsee käymään vain pari kurssia, ja välissä on pitkä taukokin, niin ei siinä opi paljon. Ei aikuinen opi uutta kieltä kuudessa kuukaudessa” hän sanoo.
Afganistanin naiset vaarassa unohtua
Homaira Qadarella on edelleen paljon sukulaisia Afganistanissa. Vuonna 2021 tapahtuneen talibanien uuden valtaannousun jälkeen kaaos ja pelko ovat tulleet osaksi arkipäivää.
“Puhelut serkkujen kanssa päättyvät usein itkuun. Naiset eivät voi mennä mihinkään eivätkä tehdä mitään. Tilanne on järkyttävä – ei Afganistanilla ole tulevaisuutta, ellei naisilla ole oikeuksia.”
Qadaren mielestä muiden maiden on puututtava asiaan, eikä Afganistania saa unohtaa. Kun tytöt eivät saa käydä koulua, eikä opettajille makseta palkkoja, maa suistuu yhä pahempaan suuntaan.
“Entä naisten terveys ja tulevat sukupolvet? Ajattele, kun nykyhallinnon aikana naispotilaita saavat hoitaa vain naislääkärit, mutta naisia ei saa kouluttaa lääkäreiksikään, miten kohta käy?” hän havainnollistaa.
“En vähättele yhtään muita hirveitä kriisejä, kuten Gazaa ja Ukrainaa, mutta toivon, ettei Afganistanista vaieta. Sen kauheaa tilannetta on pidettävä esillä, jotta mitään muutosta voidaan saada aikaan”, hän vetoaa.
Tänä vuonna Vuoden pakolaisen valinnassa on painotettu resilienssiä, joka on myös Suomen Pakolaisavun 60-vuotisjuhlavuoden pääteema. Voittajaksi valikoitu voi oman kokemuksensa kautta kuvata, minkälaisia haasteita uuteen maahan muuttanut voi kohdata ja minkälaista sopeutumiskykyä – resilienssiä – suomalainen yhteiskunta vaatii pakenemaan joutuneilta ja oman kotinsa jättäneiltä.
Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran, Vuoden pakolaisnainen -nimisenä, vuonna 1998.
Katso myös:
Toimitus JL
