Juhlaviikot avattiin hienosti Sibeliuksella, Zinovjevilla ja Messiaenilla
Rauhallinen metsien havina, äkisti riehaantuva myrsky, aforistiset runot ja rakkaudellinen huuma: avajaiskonsertin ohjelma johdatti kuulijan Sibeliuksen syvistä varjoista Turangalila-sinfonian riemuun, kirjoittaa Tuulikki Närhinsalo.
Tuulikki Närhinsalo
Helsingin juhlaviikot käynnistyivät viime torstaina. Kaksiviikkoisen kulttuurikimaran avajaiskonsertti alkoi Jean Sibeliuksen Tuulten kuorolla, joka on osa musiikista Shakespearen näytelmään Myrsky. Kappale soi rauhallista, tummaa havumetsien havinaa, mutta kuin enteillen tosimyrskyä, se äkkiä riehaantuu hurjaksi voiman purkaukseksi. Teoksella avattiin ajatukset maailmalle ja ilmastolle. Sibeliuksen sävelistä liu’uttiin tauotta Sauli Zinovjevin kantaesitysteokseen, Mirkka Rekolan arvoituksellisen aforistisiin runoihin sävellettyyn laulusarjaan Tarpeeton pyyhitään yli, loistavana solistinaan Helena Juntunen.
”Oi että kaltaisissa on helmi. Kaltaisilla on kirjo.
Tämä maailma on uusi ja sarastaa.
Sillä ei ole mahdollisuuksia aikoihin.”
Yllä olevat säkeet ovat Rekolan runokokoelmasta Maailmat lumen vesistöissä vuodelta 1978. Kokoelma pohtii luonnon ilmiöitä ja ihmisen osaa luonnossa. Siitä on peräisin suurin osa Zinovjevin teoksen teksteistä. Orkesterin suurilinjaista, täyteläisesti soivaa ja sitkeästi etenevää tummasointista musiikkia kuunteli valppaana. Valitettavasti sanat eivät tahtoneet kuulua orkesterin pauhun yli. Asiaa olisi auttanut, jos salissa olisi ollut sen verran valaistusta, että runot olisi nähnyt lukea.
Jos konsertin alkuosa pitikin mielessä elinympäristömme moninaiset uhkakuvat, saatiin väliajan jälkeen kokea värien huumaa ja maailmoja syleilevää, rakkauden hurmiosta pursuavaa onnea. Olivier Messiaen on kutsunut Turangalila-sinfoniaansa ”ilon hymniksi ja rakkauslauluksi”, ja sellaisena Jukka-Pekka Saraste ja HKO teoksen tarjosivat. Sitä voi kutsua myös pianokonsertoksi; virtuoottisen vaikean piano-osuuden taituroi Modo Komada.
Syvästi uskonnollinen Messiaen joutui toisen maailmansodan aikana saksalaisten vangiksi. Keskitysleirillä hän sävelsi Aikojen lopun kvarteton, järkyttävän teoksen pianolle, jota soitti itse, sekä viululle, sellolle ja klarinetille. Näiden soitinten taitajat löytyivät vankitovereiden joukosta. Vuonna 1946 alkoi Turangalilan sävellystyö. Voi ajatella, että Messiaen, riemastuneena vapautumisestaan ja sodan loppumisesta, halusi kääntää Aikojen lopun kvarteton synkästi intiimin tunnelman täydelliseksi vastakohdakseen tässä jättiorkesterin häikäisevän valoisassa teoksessa, jonka tematiikassa kuitenkin on ajoittain tunnistettavissa sukulaisuus kvartettoon.
Sana "turangalila" juontuu sanskriitista; se tarkoittaa rakkauslaulua. Kymmenosaisen teoksen avaa usein toistuva ylväästi pauhaava vaskien kuoro. Värikkyyttä tuovat moninaiset lyömäsoittimet, joiden parissa ahertaa yhdeksän muusikkoa. Välillä musiikki yltyy liki operettimaisen lennokkaaseen riehakkuuteen. Oman tärkeän lisänsä teokseen antaa varhainen sähkösoitin ondes Martenot, jolla saa aikaan mm. jännittäviä liukuvia ääniä, kuin sahaa soittaisi. Kymmenosaisen teoksen viides osa on nimeltään Joie du sang des etoiles, Tähtien veren ilo. Sen rytmiikan ilkikurista ilakointia ja orkestraation hulluttelevan hulvatonta kekseliäisyyttä kuunnellessa ei voi pysyä vakavana, vaikka kuinka koettaisi. Seuraa vielä viisi osaa, jotka nekin saavat kuulijan pysymään herpaantumattomasti hereillä.
Juhlaviikkojen avajaiskonsertti 14.8.2025. Helsingin kaupunginorkesteri, kapellimestarina Jukka-Pekka Saraste, solistina sopraano Helena Juntunen.
