Vanhassa vara parempi
Savonlinnan Oopperajuhlilla nähdään tänä kesänä vahvoja paluita – myös Macbeth ja Turandot tarjoavat näyttämöllistä ja musiikillista juhlaa tähtisolistien ja loistavan kuoron voimin, arvioi Tuulikki Närhinsalo.
Tuulikki Närhinsalo
Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff on tälle kesälle nostanut varastosta esiin kolme vanhaa tuotantoa, Verdin Macbethin ja Puccinin Turandotin lisäksi Modest Musorgskin Boris Godunovin. Tosin ei sitä legendaarista ensimmäistä, kesällä 1974 nähtyä Jack Witikan ohjaamaa ja Anneli Qveflanderin visualisoimaa Godunovia, vaan kesälle 2007 tehdyn uuden ohjauksen, jonka vetonaulana on nimiroolissa debytoiva Mika Kares.
Kesän uutuustuotanto on sekin tavallaan vanha: Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset on nähty Savonlinnassa ensi kertaa kesällä 1977. Tämä versio, jonka on ohjannut Mikko Kouki, on yhteistuotanto Tampere-talon kanssa. Siellä teos nähtiin viime maaliskuussa.
Sekä Verdin Macbeth että Puccinin Turandot ovat suuroopperoita, jotka vaativat huippuluokan laulajat ja erinomaisen kuoron, jolta vaaditaan sekä iskukykyistä voimaa että hellää herkkyyttä. Samat ominaisuudet vaaditaan tietenkin myös orkesterilta. Kriteerit täyttyvät Olavinlinnassa.
Verdi on sanonut Macbethistaan, että siinä on kolme päähenkilöä: Macbeth, Lady Macbeth ja noidat. Nimihenkilö on keskiössä, ja hänen välillä epäröivää toimintaansa ohjailevat vallan- ja murhanhimoisempi vaimo sekä noidat. Olavinlinnassa noitina on parinkymmenen hilpeästi riehuvan, räkättävän ja rääkyvän rumiluksen lauma, joka ensin lupaa Macbethille menestystä ja
kunniaa, mutta lopulta vakavoituu ennustamaan tuhoa ja turmiota. Paljon suurempi joukko kuorolaisia on milloin hoviväkeä, milloin kansaa. Vaikuttava on maanpaossa olevien skotlantilaisten kuorokohtaus, jossa kaivataan isänmaata –samoin kuin heprealaisten orjien kuorossa Verdin oopperassa Nabucco, mutta paljon kipeämmin soivien sävelten myötä.
Myös Turandotissa kuorolla eli Kiinan kansalla on paljon iskevää voimaa vaativaa laulettavaa, mutta myös hämyisästi soiva johdattelu kohti maailman ehkä tunnetuinta tenoriaariaa, Nessun dormaa. Nyt on ihan pakko mainita Kaj-yhtyeen älynväläys Nissan bromsa. Etsikää korviinne, tuskin petytte!
Savonlinnassa yleisöä hemmotellaan: molempien oopperoiden pääparit kuuluvat laulajien armoitettuun tähtikaartiin. Erityyliset sopraanot säihkyvät. Lady Macbethin kultaisena hehkuvassa äänessä soi tarvittaessa Verdin itsensä peräänkuuluttamaa, roolin vaatimaa karheaa julmuutta. Ääni kantaa vaivatta yli orkesterin pauhun, ja sama pätee Turandotin jäänkirkkaasti helisevään
ääneen.
Vastapelurit ovat heidän arvoisiaan; Macbethin syvässä baritonissa kuuluu välillä
uhmakas päättäväisyys, välillä hämmentynyt epävarmuus. Calaf kuuluu sarjaan sympaattinen äänitykki, joka ei liikaa pakota ääntään. Myös roolinteko on nelikolla kohdillaan. Macduffin roolin laulava Johan Krogius on upeassa kehitysvaiheessa oleva tenori, joka neljä vuotta sitten voitti Timo Mustakallio -kilpailun vain 23-vuotiaana. Tämä nimi kannattaa painaa syvälle mieleen!
Macbethin ja Turandotin pääparien sisäisen dynamiikan kehitystä on kiehtovaa seurata. Lady Macbeth piiskaa miehensä yhä hurjempiin veritekoihin, kunnes lopulta molemmat menettävät ensin järkensä, sitten henkensä. Calafin ase on rakkaus, mutta sen vaikutus on pitkän tien takana.
Turandot on tuominnut häntä himoitsevan prinssin toisensa jälkeen pyövelin käsiin, koska he eivät ole osanneet ratkaista kolmea arvoitusta. Sitten tulee Calaf, joka vastaa oikein. Jääkylmä, miehiä kostoksi esiäitinsä julmasta kohtalosta tappava prinsessa ei anna periksi, vaan aloittaa painostuskampanjan saadakseen selville Calafin nimen – jos nimi paljastuisi, neitsyydestään tiukasti kiinni pitävä Turandot ei joutuisi Calafin vaimoksi. Ainoa nimen tietäjä on orja Liu, jonka
suusta kammottavasti hauska, mainiosti laulava ministerikolmikko Ping, Pang ja Pong yrittää kiskoa nimeä kiduttamalla. Ennen itsemurhaansa Liu kertoo prinsessalle, mitä rakkaus on. Vasta silloin Calafin jääräpäisen lannistumaton prinsessan kesytys alkaa tuottaa tulosta. Turandot sulaa sekä suudelmaan että kyyneliin.
Vilppu Kiljunen on poikennut Ralf Långbackan konseptista lyhentämällä Macbethin loppukohtausta, jossa ylistetään uutta kuningasta kovin pitkään. Näin hän on valitettavasti menettänyt komean, partisaanihenkisen marssin. Lavastus jättikruunuineen ja uhkeat puvut ovat ennallaan. Anneli Qveflanderin työ on kestänyt mainiosti aikaa.
Entisenlaisessaan Turandotissa nähdään kiehtovasti kaksi Kiinaa päällekkäin. Kansa on kuin Maon valtakaudelta, harmaapukuinen, kloonattu, yhtenäisesti liikehtivä lauma. Se ikään kuin seuraa julmaa satua vuosituhansien takaisesta, yltäkylläisen prameasta ja värikkään koristeellisesta Kiinasta. Välillä kansa liittyy satuun muuttuen puna-asuiseksi, tiukkailmeisin naamarein varustetuksi tietäjien armeijaksi, joka todistaa Calafin vastaukset arvoituksiin oikeiksi.
Molempien oopperoiden kapellimestarit ansaitsevat suurkiitoksen värikkäinä sävelspektaakkeleina vyöryvistä esityksistä. Niitähän ei koettaisi, ellei montussa soittaisi maamme eturivin muusikoista koostuva loistava orkesteri ja lavalla laulaisi ammattilaulajista koostuva uljas kuoro. Nämä muodostavat ilta illan jälkeen suurenmoiset kehykset vaihtuville teoksille ja niiden solisteille. Kiitos
ja onnea!
Giuseppe Verdi: Macbeth, kapellimestari Lorenzo Passerini, ohjaaja Vilppu Kiljunen Ralf Långbackan alkuperäisohjauksen (1993) pohjalta. Rooleissa mm. Gabriele Viviani (Maacbeth), Saioa Hernández (Lady Macbeth), Goran Juriƈ (Banco), Johan Krogius (Macduff), Annika Leino (Kamarineito).
Giacomo Puccini: Turandot, kapellimestari Yves Abel, ohjaaja Roman Hovenbitzer Pet Halmenin alkuperäisohjauksen (2003) pohjalta. Rooleissa mm. Ewa Płonka (Turandot), Amadi Lagha (Calaf), Tuuli Takala (Liu), Matti Turunen (Timur), Waltteri Torikka (Ping).
