Mitä on äitiys oopperoissa?
Oopperat harvoin keskittyvät äitiyteen, mutta Silja Aallon roolit Viimeisissä kiusauksissa ja Madama Butterflyssa avaavat koskettavan näkymän äidin rakkauteen ja menetykseen. Miten äitiys muovaa roolia ja laulajaa? Tuulikki Närhinsalo haastatteli Aaltoa Savonlinnassa.
Maamme lyyris-dramaattisten sopraanojen kärkikaartiin on viime vuosina noussut Silja Aalto. Takana on kilpailuvoittoja ja suuria solistisia menestyksiä kotimaassa ja maailmalla, myös debyyttejä äänityypin kaikkein vaativimmissa rooleissa. Elisabeth de Valois Giuseppe Verdin oopperassa Don Carlos on yksi näistä huippurooleista, ja sen tulkinnasta Siljalle satoi suitsutusta menneellä kevätkaudella Suomen Kansallisoopperassa. Ensi kesänä eteen tulee toinen
tähtitehtävä, Cio Cio San Giacomo Puccinin oopperassa Madama Butterfly Savonlinnan Oopperajuhlilla. Vaativuudeltaan samaan kastiin kuuluu myös Siljan tämänkesäinen urakka Olavinlinnassa, Riitan rooli Joonas Kokkosen oopperassa Viimeiset kiusaukset.
Kahta viimemainittua roolia yhdistää äitiys. Niinpä äidyimme keskustelemaan oopperoiden äiti-lapsi -suhteista, joita ei klassisessa oopperamaailmassa kovin monia ole. Päädyimme keskittymään Riittaan ja Cio Cio Saniin. Äitiys ei kummassakaan oopperassa ole keskiössä, mutta tuo mukanaan
molempiin järkyttävää dramatiikkaa: Kokkosen oopperassa kyläyhteisö hirttää körttisaarnaaja Paavo Ruotsalaisen ja Riitta-vaimon pojan Juhanan. Puccinin Madama Butterflyssa nimihenkilö, jonka kanssa amerikkalainen meriupseeri on mennyt naimisiin japanilaisin menoin tyydyttääkseen libidoaan, aikomattakaan pysyä uskollisena, joutuu luopumaan synnyttämästään lapsesta.
Silja Aallolla on itsellään kaksi hieman yli kymmenenvuotiasta tytärtä.
Oletko miettinyt äitiyttä Riitan ja Cio-Cio Sanin rooleissa oman oikean äitiytesi kautta?
”Kyllä olen. Molemmissa rooleissa joudun kokemaan jotain, jota onneksi en ole oikeassa elämässä joutunut: oman lapsen menettämisen. Vaikka näissä oopperoissa lapset eivät fyysisesti ole paljon mukana näyttämöllä, kannan heistä vastuuta ja tunnen, kuten omista lapsistanikin, huolta. He ovat mukana rakentamassa kokonaiskuvaa roolista. Lasten kuva jää kuitenkin kovin ohueksi, heistä ei kovin paljoa kerrota, ja se hankaloittaa suhtautumista.”
Sanoit, että Juhana, jonka kuvittelemme 16–17 -vuotiaaksi, ja Cio Cio Sanin poika, joka näyttämölle tullessaan on 3-vuotias, ovat molemmat tavallaan isättömiä.
”Kyllä. Juhanan isä on jatkuvasti poissa kotoa saarnamatkoillaan ja jättää köyhän perheen kylmästi selviytymään miten sattuu. 'Kyllä Herra omistaan huolta pitää', hän huikkaa viedessään viimeisen leivän talosta. Tämä lisää valtavasti äidin taakkaa", Aalto sanoo.
"Cio Cio Sanin lapsen kohdalla koko tilanne, elinympäristö, tavat ja tottumukset ovat täysin toisenlaiset, vain köyhyys on yhteinen tekijä. Cio Cio San on ottanut 15-vuotiaana solmimansa avioliiton vakavasti ja vastuullisesti, ja vastuullinen hän
on myös äidiksi tultuaan. Hän on kuitenkin naivi, jäänyt luottavaisesti odottamaan laivansa mukana lähteneen miehensä palaamista. Pieni poika, jonka nimi on päivästä riippuen Suru tai Ilo, ei ole koskaan nähnyt isäänsä. Äiti rakastaa lastaan suunnattomasti. Kun tämän isä vihdoin kolmen vuoden kuluttua palaa, mukana on uusi amerikkalainen oikea vaimo. Pariskunta haluaa viedä lapsen mukanaan parempaan elämään. Tätä ei äiti kestä, vaan surmaa itsensä. Sitä ennen hän
laulaa riipaisevan kauniin aarian, jota on vaikea itkemättä laulaa", kuvailee Aalto.
Aalto summaa kahden oopperan naispääroolihahmojen loppuratkaisuja.
"Riitan elämä jatkuu Juhanan kuoleman jälkeen, äidin tuska jää jäytämään. Cio Cio Sanin ratkaisu on toinen. Hän kokee luopumisen tuskan niin hirvittävän raskaana, että ei halua jatkaa elämäänsä ilman pientä sinisilmäistä ja kultakiharaista poikaansa. Poika jää elämään. Mitä hänestä tulee, sitä
emme tiedä.”
Vaihdetaanpa näkökulmaa: miten oopperalaulajan äitiys ja perhe-elämä yhdistyvät uraan Aallon mielestä?
”Toivoisin, että kyseessä olisi naisen oma valinta, haluaako sekä lapsia että rakentaa uraa. Minä sain lapseni ennen kuin pyrin Sibelius-Akatemiaan ja tosissani aloin hakeutua kohti oopperalaulajan ammattia. Olin Finnairin palveluksessa lentoemäntänä, ja opiskelin laulua siinä ohessa. Kun menestystä alkoi tulla, jatkoin Finnairilla ensin osa-aikaisesti, mutta lopulta irtisanouduin. Lapseni olivat pieniä, kun laulaminen astui päätoimisesti elämääni. Ei kaikki ole aina mennyt sutjakkaasti; tämä on vaatinut hyvät turvaverkot ja ne pitää olla kaikilla, jos aikoo sekä viettää perhe-elämää että tehdä uraa, minkä tahansa alan uraa. Miesten kohdallahan tätä asiaa ei useinkaan kyseenalaisteta, miksi ihmeessä naisten kohdalla ei edelleenkään aina ole samoin!" Aalto puuskahtaa.
"Oma turvaverkkoni on ollut mieheni, Kansallisoopperan orkesterissa alttoviulistina toimiva Jussi Aalto sekä hänen vanhempansa, jotka ovat olleet korvaamaton apu silloin, kun olemme Jussin kanssa olleet samanaikaisesti omissa töissämme. Omat vanhempani ovat ikävä kyllä kuolleet. Nyt, kun tyttäret ovat 13- ja 11-vuotiaita, on helpompaa; he eivät enää tarvitse jokahetkistä läsnäoloa.”
Oletko huomannut tyttäriesi kärsineen siitä, että matkustat maailmaa pitkin poikin?
”En ole. Heistä on kasvanut tasapainoisia nuoria, koulu menee hyvin ja harrastuksia piisaa. Äitiys muuttuu. Perustarpeiden täyttäminen lasten hoidossa vähenee luonnostaan, äidistä tulee vähitellen enemmän ja enemmän lapsen tukija, vieressä kulkija, joka auttaa omilla jaloilla seisomiseen. Pikkuhiljaa lapset lipuvat pois äidin hallinnasta. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö heistä jatkuvasti kanna huolta aina heidän aikuisuuteensa ja kodista irtautumiseensa asti", Aalto pohtii.
"Äiti on ikuisesti lastensa äiti."
