Neljä Émilietä, yksi nerouden ääni – Saariahon ooppera lumosi Porvoossa
Kaija Saariahon Émilie-ooppera hurmasi Avanti!-orkesterin ja monitaiteellisen työryhmän voimannäytteenä, kirjoittaa Tuulikki Närhinsalo. Teoksessa 1700-luvulla eläneestä elämännälkäisestä tiedenaisesta piirtyy kuva tieteestä, rakkaudesta ja aikatasojen ylittämisestä.
Tuulikki Närhinsalo
Porvoon Taidetehtaassa nähtiin 26. ja 28.6. Avanti!-kamariorkesterin, Kokonainen ry:n ja Dialogia!-festivaalin tuottamana Kaija Saariahon ooppera Émilie, joka kertoo Émilie du Chatelesta, 1700-luvulla eläneestä ranskalaisesta matemaatikosta ja fyysikosta. Teos tuo mieleen Saariahon toisen naismuotokuvaoopperan, Simone Weilin elämää valottavan La passion de Simonen. Assosiaatio on paljolti musiikillinen: kuten Émilien kapellimestari Aliisa Neige Barrière ennen illan esitystä totesi: "Kaijan musiikkia ei
tarvitse kuulla kuin pari sekuntia, niin sen tunnistaa".
Émilien musiikista tulee helposti mieleen L´amour de loin, Saariahon esikoisooppera, lumoavan kaunis, unenomainen rakkaustarina. Sen sisäisinä myrskyinä vellovat suuren orkesterin tulkitsemat tunnekuohut ja keskiaikaisia ritatriballadeja mukailevat melodiakaarrokset assosioituvat Émilien pakahduttavan intohimoisiin rakkausmuisteluihin hänen kirjoittaessaan kirjettä runoilija Saint-Lambertille, jonka lasta hän odottaa viimeisillään, aavistaen myös oman elämänsä olevan viimeisillään.
Simone Weil oli 1900-luvun alkupuolella elänyt juutalaistaustainen, monipuolisesti eri uskontoja tutkinut ja analysoinut filosofi, sisäänpäin kääntynyt pohdiskelija ja elämän iloista kieltäytyjä, joka kuoli näännyttämällä itsensä nälkään. Kaksisataa vuotta aiemmin elänyt Émilie du Chatelet oli toista maata. Hän, tiedenaisena oman aikansa harvinaisuus, eli markiisimiehensä puolisona yltäkylläistä ja intohimoista elämää, jossa ei ollut puutetta mistään, ei rakastajistakaan. Heihin kuului Saint-Lambertin lisäksi myös muun muassa valistusfilosofi Voltaire.
Émilie on alun perin sävelletty monologioopperaksi Karita Mattilalle. Aleksi Barrièren tämänkertainen ohjaus tuo teokseen moninkertaisesti perspektiiviä, sillä lavalla nähdään peräti neljä Émilietä. Upeasti laulaneet sopraanot Pia Freund ja Meeri Pulakka toivat esiin kypsän naisen nerokasta ajatusmaailmaa hänen kääntäessään Isaac Newtonin teosta Philosophiae Naturalis Principia Mathematica, myös hänen hurmioitumistaan rakastajan käsivarsilla. Tanssija Ada Freundin liikekieli oli kuin tervehdys nuoren Émilien kuplivasta elämänilosta, ja cembalon ääressä Sanni Antikainen toi mukaan ajattelevan tiedenaisen, joka lepuutti aivojaan nauttien musiikista ja cembalonsoitosta.
Cembalo suuren orkesterin osana on hieno viittaus tapahtuma-aikaan, ja sitä tekivät myös viitteellisen hienostuneet menuetti- ja muut tanssiaskeleet, joissa Émilien elämän miehinä ja tanssipartnerina oli Janne Marja-Aho.
Musiikki soi läpi teoksen vangitsevan intensiivisesti. Kohtaukset, joissa Émilie pohtii ja tutkii säteiden ja tulen ominaisuuksia, soivat selittämätöntä valoilmiöiden ja heijastuksien kauneutta, välillä kristallinkirkkaana, välillä spektreiksi hajoten. Tärkeä musiikillinen elementti on monessa Saariahon teoksessa mukana oleva, vauvaa odottavan äidin kuulema kaksien sydänäänien polyrytminen kuvio.
Loppukuvassa, kun käännöstyö on tehty eikä Émilietä enää ole, nähdään oman aikamme nuori nainen tähyämässä kaukoputkella avaruuden ihmeitä. Musiikissa soi lähes visuaalisesti aistittava avaruudellisuus. Isaac Newtonin teos, jonka Émilie de Chatelet käänsi ranskaksi, on edelleen pohjana aikamme avaruusfysiikan tutkimukselle. Aliisa Neige Barriere, solistit ja Avanti!-orkesteri veivät kuulijat Kaija Saariahon ainutlaatuiseen sointivärien maailmaan unohtumattoman kauniisti. Saariahon ja hänen lastensa Aliisan ja Aleksin taiteellinen kolmiyhteys kantaa yli kuoleman rajan.
Avanti! Suvisoitto, Porvoon Taidetehdas
Kaija Saariahon ooppera Èmilie
