Lallukan taiteilijakotisäätiö täyttää 100 vuotta

Tuulikki Närhinsalo

Helsingin Etu-Töölöön 1930-luvulla rakennettu Lallukan taiteilijakoti on tunnettu ainutlaatuisena tyyssijana näyttämö-, kuva- ja säveltaiteilijoille. Sen taustasäätiön satavuotisjuhlavuotta on jo juhlistettu monin tavoin, kesän koittaessa myös viihteellisellä Pihasoitto-konserttisarjalla. Syksyllä Taiteilijakotisäätiön juhlat jatkuvat.

Kenestä Lallukasta tässä oikein on kyse? Juho Lallukka syntyi Karjalan kannaksella Räisälän pitäjässä varsin köyhään perheeseen. Pienenä paimenpoikana hän kaitsi karjaa ja haaveili paremmasta. Hän päätyi räätälin apupojaksi, kohta jo kauppa-apulaiseksi ja kirjanpitäjäksi. Opinhalunsa ja teräväpäisyytensä turvin hän uskalsi perustaa oman pienen kaupan, sitten suuremman, eikä aikaakaan, kun hänellä oli oma upea liikepalatsi ja asuintalo keskellä Viipuria. Kauppa kävi, mies vaurastui edelleen. Tie menestykseen, myös politiikkaan, oli auki.

Juho Lallukan sivistyksen, taiteen ja kulttuurin jano oli valtaisa, ja mitä enemmän hän ammensi tietoa itselleen, sitä enemmän hän halusi jakaa niitä myös muille. Hän perusti kansanopistoja, kirjastoja, kulttuuriseuroja ja -yhdistyksiä ja rahoitti avokätisesti lempilastaan Viipurin teatteria. ”Tehkää työ tiaatterii, mie maksan”.

Lallukoilla ei ollut omia lapsia. He halusivat ajatella Suomen taiteilijoita, varsinkin
näyttelijöitä, omina taiteilijalapsinaan, joiden vanhuutta he halusivat turvata. Näin syntyi ajatus Helsinkiin rakennettavasta taiteilijakodista. Mikä onni, että Helsinkiin, eikä Viipuriin.

Lallukan taiteilijakoti on rakennettu Juho ja Maria Lallukan säädöksen mukaisesti heidän lahjoittamiensa varojen turvin Helsingin Etu-Töölössä olevalle Apollonmäelle 1930-luvun alussa. Arkkitehti Gösta Juslinin suunnittelema rakennus on ainutlaatuinen tyyssija näyttämö-, kuva- ja säveltaiteilijoille. Usein on kysytty, miksi talossa ei ole sijaa kirjailijoille. Vastaus piilee Lallukoiden testamentissa. Kirjallisuuden katsottiin saaneen oman osuutensa, kun Viipuriin rakennettiin Mari Lallukan lahjoitusvaroin Alvar Aallon suunnittelema kaunis kirjasto, joka valmistui 1935. Siellä se on, tällä hetkellä tavoittamattomissa, suljetun rajan takana. Sotien jälkeen se pääsi pahoin rapistumaan, kunnes kunnostettiin suomalaisvaroin parikymmentä vuotta sitten entiseen kauneuteensa.

Lallukan taiteilijakodin suunnittelusta ja ylläpidosta vastaava säätiö perustettiin vuonna 1925, joten tänä vuonna juhlitaan sen satavuotista historiaa esittelemällä monin tavoin talon asukkaiden aktiivista toimintaa eri taiteiden alalla. Vuoden alussa julkaistiin kahden CD:n levykansio, jonka ensimmäisellä levyllä esiintyvät Lallukan nykyiset asukkaat. He soittavat talossa asuneiden ja tänä päivänä asuvien säveltäjien musiikkia. Toinen levy pitää sisällään arkistojen aarteita: äänitteistä vanhin on vuodelta 1919, ja siinä Suomen ensimmäinen sankaritenori Väinö Sola antaa näytteen salskeasta äänestään. Muutkin levyn taiteilijat ovat talon entisiä asukkaita, joukossa muun muassa Hanna Granfelt, Liisa Pohjola ja Aulikki Rautawaara. Mukana on myös muutama vieraileva kanssamuusikko.

Lallukan juhlasalissa on kevään mittaan kuultu kuusi upeaa konserttia, joissa ovat
esiintyneet talon asukkaista pianotaiteilijat Naoko Ichihashi ja Matti Raekallio, tenori Petri Bäckström, viulisti Leena Jaakkola, sellisti Samuli Peltonen ja näyttelijät Lotta Kuusisto ja Vesa Vierikko. Mukana on ollut myös heidän ystäviään, muun muassa sopraano Johanna Rusanen, pianisti Jukka Nykänen ja kirjailija Minna Lindgren. Toukokuun suursatsauksena Lallukka-säätiö tuotti yhteistyössä Kansallisteatterin kanssa neljä loppuunmyytyä esitystä Inkeri Kilpisen näytelmästä Lallukka, kauppaneuvos Karjalasta. Petri Liskin ohjaaman erinomaisen esityksen keskeisissä rooleissa olivat Lallukan asukkaat Vesa Vierikko (Kauppaneuvos Lallukka), Karlo Haapianen, Juha Kandolin, Lasse Karkjärvi, Antti Laukkarinen, Esa-Matti Lång, Pirjo Luoma-aho, Irina Pulkka ja Lotta Kuusisto. Mukana oli myös muutamia free lance -näyttelijöitä ja avustajia.

Yksi Lallukan tyhjäksi jäänyt tilava ateljeeasunto tarjosi hienot tilat viidelle erittäin
monipuolisesti talon taiteilijoita esittelevälle yhteisnäyttelylle, joista jokainen esitteli viiden tai kuuden taidemaalarin tai kuvanveistäjän töitä. Ensimmäiset avajaiset pidettiin 5.4. ja viimeinen näyttely sulkeutui 12.6. Yhteensä 27 taiteilijan töihin kävi tutustumassa sankka yleisöjoukko.

Lallukan piha avautui kesäkuussa neljän viihdepainotteisen konsertin Pihasoitto-sarjalle. Niistä ensimmäinen oli 5.6., ja esiintymässä olivat etenkin jazzpianistina tunnettu Iiro Rantala ja huiman hieno pieni kuoro Emo Ensemble, johtajanaan Pasi Hyökki. Toki Rantalan sormet ravasivat jazzinkin parissa, kun taas Emo Ensemblen osuus toi esiin kuorosäveltäjä Rantalan hauskoja dabadaba-tyyppisesti sanoitettuja sävellyksiä.

Toiseen konserttiin Dallapé-orkesteri, tuo 1920-luvulla perustettu varhaisen jazzin ilosanoman Suomeen tuoja, lähetti Lallukan pihalle viisimiehisen salonkiyhtyeensä. Suuri kokoonpano oli samanaikaisesti valtakunnallisissa tehtävissä Kultarannassa Naantalin musiikkijuhlien konsertissa, jota isännöivät tasavallan presidentti Alexander Stubb ja rouva Suzanne Innes-Stubb. Elaine, Kissa vieköön ja muut ikivihreät huokuivat nostalgiaa, aidon soundin takana olivat muun muassa Arttu Takalon virtuoosimainen ksylofonin käsittely ja Jukka Ojalan hemaisevat harmonikkakuviot.

Kahden veljesparin, Petri ja Jouni Bäckströmin sekä Tuukka ja Sampo Haapaniemen perustama Uusi Kipparikvartetti hauskutti yleisöä sekä vanhan alkuperäisen kvartetin kantaohjelmistolla että omalla uudella ohjelmistollaan. Tuukkaa tuurasi velipoika Sampo, ja häntä tuurasi Joona Wallenius.

Pihasoittojen viimeinen konsertti toi lavalle ikivihreän tangojen kuninkaan,
käsittämättömän hienosti edelleen laulavan 86-vuotiaan Eino Grönin. Tangoja ei kuultu, Iiro Rantalan kanssa hän esitti sen sijaan koko joukon tunnelmallisia balladeja ja laulelmia. Lavalle nousi myös Eeva-Leena Pokela, ja heidän duettonsa On kesän kirkas huomen herkisti moneen silmänurkkaan kosteutta.

Taiteilijakotisäätiön satavuotisen taipaleen juhlinta ei suinkaan loppunut viimeisen konsertin päättäneeseen huutokatrilliin, vanhaan rivitanssiin, johon suuri osa pihantäydestä yleisöstä osallistui. Hyvistä, suureen ääneen huudetuista ohjeista huolimatta vuorot ja liikkeet menivät välillä sikin sokin sekaisin, mutta hauskaa oli ja askelmittari kiitti. Taiteilijakotisäätiön juhlat jatkuvat syksyllä.