Solar Foods valmiina skaalaamaan Soleinin tuotannon satakertaisesti
Suomalaisinnovaatio on askeleen lähempänä ruoantuotannon vallankumousta. Solar Foods on valmis satakertaistamaan Solein-proteiininsa tuotannon pilottilaitoksen tulosten pohjalta. Skaalautuva teknologia mahdollistaa Soleinin kaupallistamisen Yhdysvalloissa.
Solar Foods vahvistaa, että pilottilaitoksella saavutettujen tulosten perusteella Soleinin tuotantoteknologian satakertainen teollinen skaalautuvuus voi onnistua. Tiedotteen mukaan esisuunnitteluvaiheessa oleva seuraava tuotantolaitos olisi kannattava. Tuotannon onnistunut skaalaus mahdollistaa Soleinin kaupallistamisen Yhdysvalloissa.
Solar Foodsin ensimmäinen kaupallisen mittakaavan Solein-tuotantolaitos Factory 01 käynnisti toimintansa huhtikuussa 2024. Tuotantolaitos on jo tuottanut yhtäjaksoisesti Soleinia kahdeksan kuukauden ajan.
Solein on Solar Foodsin Suomen luonnosta löytämä, aiemmin tuntematon mikro-organismi. Soleinia tuotetaan kaasufermentaatioteknologialla, jonka tärkeimmät raaka-aineet ovat hiilidioksidi ja uusiututuvan energian avulla tuotettava vety. Vuonna 2017 perustetun Solar Foodsin kehittämä teknologia mahdollistaa ruoantuotannon kaikkialla maailmassa, sillä tuotanto ei ole riippuvaista säästä, ilmasto-olosuhteista tai maankäytöstä.
”Tuotannon onnistunut skaalaus on merkittävä virstanpylväs teknologiamme kehityksessä ja Soleinin kaupallistamisessa. Olemme osoittaneet, että pilottilaitoksessamme saavutetut tulokset ovat toistettavissa ja tuotavissa myös teolliseen mittakaavaan”, kertoo Solar Foodsin teknologiajohtaja Petri Tervasmäki.
Tuotannon onnistunut skaalautuminen mahdollistaa kaupallisen kasvun
Tuotannon onnistunut käynnistäminen ja ylösajo Factory 01 -tuotantolaitoksella on mahdollistanut Soleinin kaupallistamisen. Solar Foods on pystynyt tuottamaan Soleinia kaupallisiin tarkoituksiin ja sekä varastoimaan että toimittamaan raaka-ainetta asiakkailleen Yhdysvalloissa. Samaan aikaan yhtiö on kehittänyt Soleinin ominaisuuksia vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin, ja raaka-aineen säilyvyysaika on todennettu aiemmasta yhdestä vuodesta kahteen vuoteen. Yhtiö on myös kehittänyt tuoteapplikaatioita ja tuotekonsepteja, jotka demonstroivat Soleinin toimivuutta ja käyttötapoja erilaisissa kuluttajatuotteissa.
Solar Foods on alkuvuoden aikana tiedottanut ensimmäisistä Soleinin toimitussopimuksista, sekä aiesopimuksesta (Memorandum of Understanding) kahden kansainvälisen asiakkaan kanssa koskien kaupallistamissuunnitelmaa yhteensä 6 000 tonnin Solein-vuosituotannolle. Mikäli yhteistyö johtaa sitoviin sopimuksiin, 6 000 tonnin kokonaisvolyymisitoumus vastaisi noin 50 prosenttia Factory 02 -tuotantolaitoksen kokonaiskapasiteetista.
”Pystyimme aloittamaan Soleinin kaupallistamiseen liittyvät toimet Yhdysvalloissa aivan viime vuoden lopulla. Olemme jo käyneet lukuisia keskusteluja eri asiakkaiden kanssa, ja kasvattaneet myös myyntiorganisaatiotamme. Asiakkailta saatu palaute on ollut häkellyttävän positiivista: Solein saa jatkuvasti kehuja sen erinomaisista ravintoarvoista, sen hyvästä mausta ja funktionaalisuudesta”, sanoo Solar Foodsin myyntijohtaja Juan Manuel Benitez-Garcia.