Alakulon ja toivon maisema
Päivi Konttisen runoissa vuodenkierto ja luonnonilmiöt peilaavat kertojaminän mielenliikkeitä, kirjoittaa Pertti Rautiainen arvostelussaan.
Pertti Rautiainen
Suru, kaipaus ja haikeus, miten jaksaa päivästä toiseen – näissä teemoissa alkaa Päivi Konttisen runokokoelma Jätän ikkunan yöksi auki. Kertojaminän alakuloisuuden taustalla on kenties ero, ehkä jonkun kuolemakin. Ilmaisu ei kuitenkaan ole autofiktiivisen yksityiskohtaista, mikä on eduksi näille runoille – niiden tunnelmiin voi samaistua erilaisissa elämäntilanteissa.
Kokoelman runot ovat kompakteiksi hiottuja, välistä jopa aforistisia, mutta eivät hengettömiä:
Jotkut meistä ovat perhosten kaltaisia.
Niitä, joiden siivet kantavat
kovimmat myrskyt,
mutta eivät kestä
herkintä kosketusta.
Konttisen runoilla on oma sointinsa, voin kuvitella ne ääneen lausuttuina taustalla veden ääniä ja lintujen laulua. Niihin muuten liittyy ainoa kirjassa vastaan tullut korvissani särähtävä sanavalinta: minusta linnut liitävät lauman sijaan parvessa.
Kirjassa on yli 90 runoa, osa niistä muistuttaa sisällöllisesti toisiaan. Niissä olisi ollut siis hieman karsimisen varaa. Mutta toisaalta onhan toisteisuus myös osa elämää, joskus raskaallakin tavalla.
Joku päivä voi olla mustista mustin,
joku ihan tavallinen keskiviikko,
joku elokuun toinen.
Joskus aivan tavallinen päivä arkisine askareineen voi olla sysimusta, siitä selviäminen haaste. Kun virtaus on tietystä suunnasta, kohtaa synkkyyden ilman varsinaisia vastoinkäymisiäkin. Toisessa runossaan Konttinen huomauttaakin, että kannattaa pidättäytyä lausumasta arvioita siitä, miten helppoa jollakin toisella on. Toisaalta kun pohjan oikein kunnolla kohtaa, suunta voi olla sen jälkeen ylös.
Joku päivä voi olla
ja huomenna jo paremmin.
Monissa runoissa vuodenaika ja siihen liittyvät luonnonilmiöt heijastelevat runojen kertojan mielentilaa. Alussa on kevät, jään alta paljastuu vähitellen vettä, jossa näkyy heijastuksia. Rastaallakin on oma roolinsa. Kun seuraavissa runoissa on kesä, ajattelin vuoden kuluvan loppuun kokoelman edetessä. Syksy ja talvi tulivat kuitenkin aikaisin jo puolivälin tienoilla. Keskellä talvea runoilija tarkastelee tuntemuksiaan hyvin analyyttisesti, arvostaakin kokemiensa vaikeuksien mahdollisesti kasvattavaa vaikutusta tai ainakin pitää niitä elämän maamerkkeinä.
Talven jälkeen tulee toinen kevät, toinen kesä, toinen syksy, jolloin voi taas pulahtaa sävähdyttävän kylmään veteen. Toisen vuoden runoissa tunnelma on toiveikkaampi, vaikka alakulo on edelleen toisinaan taustalla. Kesäinen luonto kukoistaa hyvin yksityiskohtaisesti. Jossain on tapahtunut muutos, onko kertojaminä löytänyt jonkun ihmisen elämäänsä, ainakin jotkut runot viittaavat siihen. Mutta on hän voinut löytää myös itsensä. Ei minun tarvitse tietää tai tehdä tulkintaa täsmäpommittajan tarkkuudella.
Pidinkö Konttisen kokoelman runoista? Eiköhän se tullut selväksi edellisillä riveillä.
Kirjoittaja on Verden alakulttuuritoimittaja
Päivi Konttinen: Jätän ikkunan yöksi auki (Momentun Kirjat 2025)
