Paikallaanololle altistava perimä lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä
Vaikka taipumus paikallaanoloon voi olla evoluution suosima käyttäytymisen piirre, aktiivisuuden tavoittelu on tärkeää, muistuttaa tuore tutkimus. Tutkijat osoittivat, että paikallaanololle altistava geeniperimä on yhteydessä suurempaan riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
Perimän tiedetään olevan yhteydessä sekä sydän- ja verisuonitauteihin että vähäiseen liikkumiseen. Nyt Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat ovat ensimmäistä kertaa selvittäneet paikallaanololle altistavan perimän yhteyttä sydän- ja verisuonisairauksiin. Tutkimuksessa hyödynnettiin ainutlaatuista FinnGen-aineistoa, joka koskee noin 300 000 suomalaisen geenejä ja sairaustietoja.
Geneettistä alttiutta voidaan selvittää nykyaikaisten genominlaajuisten riskilukujen avulla. Tutkijat kehittivät riskiluvun kuvaamaan geneettistä alttiutta vapaa-ajan ruutuajalle, joka on tyypillisin vapaaehtoisen paikallaanolon muoto. Riskiluvun avulla selvitettiin paikallaanolon geneettisen alttiuden yhteys kaikkien sydän- ja verisuonitautien, verenpainetautien, iskeemisten sydäntautien kuten sydäninfarktin sekä aivoverenkiertosairauksien ilmaantuvuuteen. Analyysit toistettiin erillisessä vertailuaineistossa, johon kuului noin 35 000 norjalaista.
"Havaitsimme, että geneettinen alttius paikallaanololle lisäsi sydän- ja verisuonitautien riskiä lähes yhtä paljon molemmissa väestöotoksissa. Heillä, joilla oli suurin alttius paikallaanololle, kertyi noin puoli tuntia enemmän paikallaanoloa päivittäin, ja oli noin 20 % suurempi riski yleisimpiin sydän- ja verisuonitauteihin, verrattuna heihin, joilla geneettinen alttius oli pienin", kertoo tutkijatohtori Laura Joensuu Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Liikkeelle kannattaa lähteä, vaikkei jaksaisi
Paikallaanolo saattaa olla evoluution muovaama piirre. Paleoantropologit ovat aiemmin esittäneet, että liikkuminen on ollut ihmisen historiassa pitkään selviytymiseen liittyvä tarve, minkä vuoksi ihminen ei olisi kehittynyt liikkumaan vapaaehtoisesti. Vaikka näyttö on vielä pääasiassa teoriapohjaista, ihmisen perimä saattaa säädellä liikuntakäyttäytymistä ja olla yleisesti havaitun ilmiön – väestön vähäisen liikkumisen – taustalla.
"Tuloksemme tukevat aiempia teorioita siitä, että ihmisen taipumuksella paikallaanololle on geneettistä taustaa ja havainnollistavat sen terveysvaikutuksia. Nämä havainnot on hyvä huomioida väestön terveyden edistämisessä", Joensuu kiteyttää.
"Tunne siitä, että ei jaksaisi lähteä liikkumaan, voi olla ihmiselle täysin normaali. Liikkumisella on kuitenkin hyviä vaikutuksia kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille, joten tätä luontaista piirrettä vastaan on hyvä taistella", Joensuu kuvailee.
"Yhteiskuntana meidän tulisi paremmin kannustaa aktiivisuuteen. Hyviä keinoja tähän on tukea liikkumisen yhteisöllisyyttä ja palkitsevuutta", Joensuu pohtii.
Tutkimus julkaistiin maailman johtavassa liikuntatieteen julkaisussa British Journal of Sports Medicinessä.
