Euroviisut menettävät uskottavuutensa, jos arvot ovat kaupan
Israel saa jatkaa Euroviisuissa, vaikka sen toimet Gazassa täyttävät kansanmurhan kriteerit. Venäjä suljettiin ulos heti sodan alettua. Euroviisut väittää olevansa epäpoliittinen, mutta päätökset kertovat muuta. Raha näyttää puhuvan lujempaa kuin arvot.
Euroviisut on vuosikymmenten ajan esittänyt itsensä musiikin, moninaisuuden ja rauhan juhlana, josta politiikka pysyy ulkopuolella. Kritiikki Euroopan yleisradiounionia (EBU) kohtaan on kuitenkin viime vuosina yltynyt, kun Israelin osallistuminen kilpailuun sallitaan, vaikka muun muassa YK on todennut maan toimet Gazassa täyttävän kansanmurhan kriteerit.
Järjestö perustelee Israelin osallistumisen sallimista sillä, että kilpailu on tv-yhtiöiden eikä hallitusten välinen, ja israelilainen tv-yhtiö on osallistunut Euroviisuihin jo 50 vuoden ajan.
Vuonna 2022 EBU teki nopeasti päätöksen sulkea Venäjä kilpailusta sen hyökättyä Ukrainaan. Tuolloin järjestäjät vetosivat siihen, että maan mukanaolo vahingoittaisi kilpailun mainetta ja olisi ristiriidassa sen arvojen kanssa. Taustalla vaikutti myös osallistujamaiden painostus: Suomi, Norja, Islanti ja moni muu uhkasivat vetäytyä kisasta, jos Venäjä pysyisi mukana.
Israelin kohdalla tätä logiikkaa ei kuitenkaan sovelleta. Gazassa kuolee jatkuvasti siviilejä ja monet kansainväliset järjestöt syyttävät Israelia vakavista ihmisoikeusrikkomuksista, mutta tällä ei ole vaikutusta EBU:n linjaan.
Yhä useampi kysyy, miksi Israelin osallistuminen sallitaan.
Epäilyissä nostetaan usein esiin Euroviisujen pääsponsori, israelilainen Moroccanoil, jonka taloudellinen rooli kilpailussa on merkittävä. Tämä herättää väistämättä kysymyksen, mikä merkitys rahan vallalla asiassa on.
Viime vuonna Israelin edustajan Eden Golanin esityksen aikana Malmö Arenalla kuultiin buuauksia ja "Free Palestine" -huutoja. Lähetyksessä nämä äänet eivät kuitenkaan olleet juurikaan kuultavissa, joten epäilyt äänten vaimentamisesta lähtivät liikkeelle viisukansan keskuudesta. EBU ja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kiistivät sensuroineensa ääniä, mutta myönsivät, että ääntä tasapainotettiin teknisesti lähetyksen laadun varmistamiseksi.
Jos laulukilpailu sietää toisen valtion pommituksia mutta ei toisen ja vieläpä hiljentää esitetyn kritiikin, se ei ole epäpoliittinen – se on puolueellinen. Miten tässä tilanteessa musiikin ystävä voi aidosti unohtaa tämän ristiriidan ja keskittyä vain musiikkiin?
EBU:n tulisi tehdä tiliä valinnoistaan. Euroviisut ei voi olla sekä arvojen että kaupallisten suhteiden areena, jos se haluaa säilyttää uskottavuutensa globaalina kulttuuritapahtumana.