Maailmanparantaja muistelee – kontaktit, ajoitus ja sattumat onnistuneiden kampanjoiden taustalla

Kirjailija, kansalaisaktivisti Risto Isomäki on tallentanut kirjaksi muistelmiaan ajalta, jolloin suomalaisilla yhden asian kansalaisliikkeillä oli paljon kokoaan suurempi vaikutus maailmalla. Isomäki oli mukana useimmissa niistä – usein käynnistäjänä tai keskeisenä toimijana. Monelle ovat tuttuja Prosenttiliike ja Nestle-boikotti sekä Terveyttä enemmistölle -kampanja, jolla pyrittiin saamaan halvempia ja tehokkaampia lääkkeitä kolmannen maailman maihin.

Maailmanparantaja muistelee – kontaktit, ajoitus ja sattumat onnistuneiden kampanjoiden taustalla

Kirjailija, kansalaisaktivisti Risto Isomäki on tallentanut kirjaksi muistelmiaan ajalta, jolloin suomalaisilla yhden asian kansalaisliikkeillä oli paljon kokoaan suurempi vaikutus maailmalla. Isomäki oli mukana useimmissa niistä – usein käynnistäjänä tai keskeisenä toimijana.

Monelle ovat tuttuja Prosenttiliike ja Nestle-boikotti sekä Terveyttä enemmistölle -kampanja, jolla pyrittiin saamaan halvempia ja tehokkaampia lääkkeitä kolmannen maailman maihin.

Suomalaiset kansalaisliikkeet olivat kuitenkin 1980- ja 1990-luvuilla mukana myös monessa muussa kansainvälisessä kampanjassa: peltometsämenetelmien edistämisessä osana kenialaista Green Belt Movementia, monikerroksisten kotipuutarhojen levittämisessä Afrikassa, perinteisten vedenkeräilymenetelmien elvyttämisessä Intiassa ja sademetsien puolustamisessa Amazonin alueella. Lista on tätäkin paljon pidempi.

Isomäki kertoo vetävästi ja kiinnostavasti, ja joskus hieman vinon huumorin maustamana, miten liikkeet kehittyivät ideasta konkreettiseksi toiminnaksi ja lopulta laajoiksi kampanjoiksi. Oikeanlaisilla kontakteilla, onnistuneella ajoituksella ja monesti myös kaikenlaisilla sattumilla oli hyvän alkuidean lisäksi onnistumiselle suuri merkitys.

Tuen ja rahoituksen hankkimiseksi Isomäki ja muut aktivistit ottivat arkailematta yhteyttä tärkeisiin suomalaisiin poliitikkoihin ja muihin vaikuttajiin. Matkoillaan kolmannen maailman maihin he myös solmivat läheisiä yhteyksiä sen ajan merkkihenkilöihin. Yksi tärkeimmistä oli Green Belt Movementin toiminnanjohtaja Wangari Maathai, jonka kanssa suomalaiset kansalaisjärjestöt tekivät yhteistyötä kuudentoista vuoden ajan.

Väestöräjähdyksen pelko

Kansalaistoiminnan kehityksen lisäksi Isomäki tulee kertoneeksi paljon myös itsestään.

60-luvulla, jolloin Isomäki syntyi, maailmaa hallitsi kaksi pelkoa: ydinsodan ja väestöräjähdyksen pelot. Isomäen mukaan hänen koko tähänastista elämäänsä on varjostanut tulevaisuudenkuva väestöräjähdyksestä, jossa maailman väestö kasvaa hallitsemattomasti kuin rottapopulaatio, ja romahtaa lopulta kärsimystä tuottavien vaiheiden kautta murto-osaansa.

Niinpä nuori (vain vähän yli kymmenvuotias!) Isomäki ryhtyi ottamaan selvää siitä, mikä olisi paras tapa irtautua tällaisesta ”sopulipopulaatiomallista”.  Kaksi asiaa näytti tärkeiltä: ehkäisyvälineiden helppo saatavuus ja lapsikuolleisuuden vähentäminen. Vähän myöhemmin Isomäen listalle tuli myös imetyksen puolustaminen kaupallisia paineita vastaan.

Väestöräjähdykseen liittyivät myös ensimmäiset kampanjat, joihin Isomäki aikanaan lähti mukaan: Prosenttiliike, Nestle-boikotti ja Terveyttä enemmistölle. Väestöräjähdyksen merkitystä Isomäki ei kuitenkaan korostanut, sillä siitä puhuminen oli, ja on edelleen, hänen mukaansa jossain määrin epäkorrektia.

Miljoonan ihmisen sääntö

Lukion toisella luokalla Isomäki kertoo ymmärtäneensä, että suurin osa maailman ihmisistä asui siirtomaakauden seurauksena kolmannen maailman maissa, jotka olivat tavattoman köyhiä.

Kolmannessa maailmassa kuoli joka vuosi useita kymmeniä miljoonia ihmisiä ennen aikojaan joko vakavan aliravitsemuksen tai muiden sellaisten syiden takia, jotka olisivat olleet helposti hoidettavissa. Heidän joukossaan oli noin 25 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta.

Tämän tiedon synnyttämä älyllinen ja emotionaalinen järkytys oli Isomäen mukaan hirvittävä. Hän päätti silloin, että siirtomaakauden vääryyksien oikaiseminen sekä kolmannen maailman maiden ihmisten ylimääräisen kärsimyksen, nälän, sairastavuuden ja ennenaikaisen kuolleisuuden poistaminen olivat tärkein tehtävä maailmassa.

Kun Isomäki sitten nuorena aikuisena mietti, mihin alkaisi käyttää elämäänsä, hän päätti asettaa etusijalle ongelmat ja asiat, joiden takia kuoli joka vuosi vähintään miljoona ihmistä selkeästi ennenaikaisella tavalla. 

”Tällöin sellaisia kysymyksiä, joista minun pitäisi oikeasti välittää, ei olisi kuin korkeintaan muutamia kymmeniä”, hän laskeskeli.

Epäortodoksisia yhteenliittymiä

Yksi Isomäen vahvoista päätelmistä on, että Suomi oli 1980- ja 1990-luvuilla kansalaisliikkeiden näkökulmasta nykyistä paljon helpompi maa. Suomella oli Isomäen mukaan niin sanottua sosiaalista pääomaa ratkaisevasti enemmän kuin nykyään. Ihmiset luottivat toisiinsa ja pystyivät tekemään yhteistyötä myös hyvin toisella tavalla ajattelevien ihmisten kanssa aina kirkosta kommunisteihin tai konservatiivisiin maakuntalehtiin saakka.

Kansalaisliikkeet pyrkivät rakentamaan erilaisten ongelmien ratkaisemiseksi mahdollisimman laajoja yhden asian liikkeitä ja tekemään niiden puitteissa yhteistyötä kaikkien mahdollisten tahojen kanssa, ketään pois sulkematta.  Nykyään useimmat meistä tyytyvät Isomäen mukaan kommunikoimaan somen kautta vain hyvin samanmielisten ihmisten kanssa, emmekä edes yritä tavoittaa ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla.

Kansalaisjärjestöjen kultakaudella hyvää tekeviä projekteja kehiteltiinkin joskus melko epäortodoksisissa yhteenliittymissä.

Esimerkki tällaisesta oli yritys Zafrullah Chowdhury -nimisen kirurgin aloitteesta perustaa Bangladeshiin suomalainen rokotteita valmistava tehdas, joka olisi ollut yksi maailman ensimmäisistä kolmannen maailman rokotetehtaista. Vuonna 1984 vain 1-4 prosenttia Bangladeshin kaikista vauvoista sai rokotteet tärkeimpiä lastentauteja vastaan. Syy oli ylikansallisten lääkeyritysten tuotteistaan pyytämät korkeat hinnat.

Hanke lähti käyntiin varsin lupaavasti.  Mukana olisivat alustavasti olleet Lääkärin sosiaalinen vastuu, suomalaiset ylioppilaskunnat, Suomen ylioppilaskuntien liitto, monet kehitysmaakauppayhdistykset – sekä Pohjois-Suomen maakuntalehdet Kaleva, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat, jotka alkoivat kerätä rahaa Rokotteita Bangladeshin lapsille -nimiselle hankkeelle.

Alun suotuisista näkymistä huolimatta laajapohjainen hanke kuitenkin lopulta kaatui, kun Suomen ulkoministeriö ei lähtenyt siihen mukaan.

Maailma on kaoottinen

Suomen valtiolla ja kaikilla muilla suomalaisilla organisaatioilla oli Isomäen mukaan 1980- ja 90-lukujen kultakaudella ratkaisevasti enemmän itsenäistä päätösvaltaa kuin nykyään.

Voimakas keskittyminen Brysselissä tapahtuvan vaikuttamiseen on Isomäen mukaan kuihduttanut järjestöjen ruohonjuuritason rakenteita. EU puolestaan pyrkii ohjaamaan kaikkea ylhäältä päin, päättämään pienetkin asiat keskitetysti, standardisoimaan ja kontrolloimaan.

Maailma ei Isomäen mukaan kuitenkaan toimi näin, vaan maailma toimii kaaosperiaatteella, ja tietty kaoottisuus pitää vain hyväksyä.

”Kansalaisliikkeiden, jotka todella haluavat muuttaa maailmaa eivätkä tyytyä tekemään pelkkiä eleitä, täytyy myös tulevaisuudessa pyrkiä toimimaan kaaoksen laidalla, pienessä maailmassa. Siellä, missä kaikki jännittävä ja uutta tapahtuu”, Isomäki päättää.

Risto Isomäki: Maailmanparantajan muistelmat, Into Kustannus Oy, 2023

Latest posts