Avohakkuut historiaan-kansalaisaloitteen käsittely eduskunnassa on herättänyt hämminkiä. Jotkut näyttävät saaneen Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan tiedotustilaisuudesta 20.10. kuvan, että valiokunta olisi yksimielisesti tyrmännyt aloitteen. Näin ei todellakaan tapahtunut.
Luonnonsuojeluliitto näyttää ymmärtäneen, että valiokunnan mietintö on askel eteenpäin. Ei niin pitkä askel kuin kansalaisaloite esitti, mutta kuitenkin oikeaan suuntaan.
Avohakkuille todellakin on vaihtoehtoja ja niitä on edistettävä valtion metsissä. Näin toteaa maa- ja metsätalousvaliokunta Avohakkuut historiaan -aloitteen mietinnössään. Prosentuaalinen tavoite jatkuvalle kasvatukselle jäi kuitenkin puuttumaan.
Muistutan vielä taustaksi, että silloinkin, kun kansalaisten tai kansanedustajien tekemä lakialoite tosiasiallisesti hyväksytään, tai lähes hyväksytään, valiokunnan mietintö tavallisimmin sanoo, että aloite hylätään. Ai miksi? Siksi, että hyväksyminen tarkoittaisi hyväksyntää pilkulleen.
Tätä tapahtuu aniharvoin. Avohakkuu-kansalaisaloitteen osalta maa- ja metsätalousvaliokunta päätyi kompromissiin, joka tarkoittaa, että eduskunta velvoittaa lisäämään jatkuvan kasvatuksen osuutta valtion metsissä.
Valiokunta hyväksyi yksimielisesti lausumat, joista sitten kun täysistunto on ne hyväksynyt, tulee hallitusta velvoittavia eduskunnan päätöksiä. Ne eivät siis ole pelkkää lätinää lätinän ilosta.
Miksi kompromissi? No, kenellekään tuskin lienee uutinen, että metsien hakkuutavoista vallitsee Suomessa, ja myös eduskunnassa, erilaisia käsityksiä ja voimakkaita vastakkaisia mielipiteitä.
Avohakkuumetsätalouden kritiikki tuntuu olevan asia, jota vahvat voimat eivät lainkaan haluaisi päästää esiin. Pieni esimerkki: Saara Kankaanrinnan ja Ilkka Herlinin kirjassa Luonnollisia ajatuksia Herlin kertoo, että hänen kirjoitettuaan Maaseudun Tulevaisuus-lehteen kolumnin, jossa sanoo metsänomistajana päätyneensä pitämään jatkuvaa kasvatusta metsänomistajan edun mukaisena, lehti ilmoitti, ettei Herlinin kolumneja enää kaivata.
Kaikki eivät ehkä muista, että jatkuva kasvatus oli jopa lailla kielletty vuoteen 2014. Sen jälkeen metsänomistajalla on ollut oikeus valita. Mutta valtaosa neuvontakoneistoa ohjaa metsänomistajia edelleen avohakkuuseen tai ”jaksolliseen kasvatukseen”.
Ajattelun muuttaminen on vaikeaa kenelle tahansa. Eduskunnassa valiokuntakäsittely alkaa asiantuntijoiden kuulemisella. Tässä asiassa maa- ja metsätalousvaliokunnan toisella vihreällä jäsenellä, Jenni Pitkolla ja minulla oli suuria vaikeuksia saada kuultavaksi myös tutkijoita, joiden tulokset puoltavat jatkuvaa kasvatusta, ilmaston, luonnon monimuotoisuuden & metsänomistajan talouden näkökulmasta.
Erilaisia näkemyksiä ei haluttu valiokunnassa kuunnella.
20 vuoden eduskunta-aikanani en ole ennen joutunut vääntämään yhtä paljon saadakseni kuultavaksi ehdottamiani asiantuntijoita. Yleensä on itsestäänselvyys kuulla käsiteltävää asiaa koskevat erilaiset näkemykset.
No, asian käsittely ei tosiaankaan lähtenyt liikkeelle lupaavasti. Mutta lopulta sovimme, että pyrimme koko valiokunnan yksimieliseen mietintöön, jossa käsitellään asia mahdollisimman tasapuolisesti, eri näkemykset esille tuoden, ja esitämme jatkuvan kasvatuksen lisäämistä valtion metsissä. Jatkuvaa kasvatusta lisätään turvemailla, joilla avohakkuu on erityisen vahingollista ilmaston, vesistöjen ja suoluonnon kannalta, ja lisäksi retkeilyalueilla ja suojelualueiden lähellä.
Saimme läpi myös, että nämä tulevat lausumaan eikä vain ns. leipätekstiin. Lausumat, sitten kun täysistunto on ne hyväksynyt, ovat hallitusta – ja myös valtion Metsähallitusta – velvoittavia eduskunnan päätöksiä. Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön voi lukea kokonaisuudessaan tässä.
Kirjoitus on julkaistu 23.10. tviittiketjuna @satuhassi
Pari kommenttia metsänhoitotieteilijän näkövinkkelistä.
Lausumaan 1.
Jatkuvapeitteisen kasvatuksen järkeviin käyttökohteisiin kuuluvat juuri nuo lausumassa luetellut. Kivennäismailla menetelmä tunnetaan kohtalaisen hyvin. Sitä voi halutessaan käyttää, jos metsän uudistumisen edellytykset ovat voimassa eli taimia syntyy. Rehevämmällä alueella on yleensä ylispuustona sekametsä, jonka alle saadaan kuusta, ja karummilla mailla männyn alle mäntyä. Turvemailla menetelmä vaatii vielä lisätutkimuksia joita on meneillään.
Metsähallitus on juuri perustamassa maastoon laajoja koealueita, joilla vertaillaan menetelmien antamia tuloksia. Metsähallitus voinee kuitenkin jo metsäsuunnittelujärjestelmänsä avulla kertoa miten suurista alueista olisi potentiaalisesti kysymys. En kuitenkaan näkisi järkevänä asettaa Metsähallitukselle prosentuaalista jatkuvan kasvatuksen tavoitetta mihin joka vuosi pitäisi päästä, koska menetelmän edellytykset ts. tilanteet vaihtelevat maastossa paljon sekä kasvupaikoittain että puuston rakenteen ja siemensatojen mukaan. Mikäli jatkuvapeitteistä mallia käytetään tilanteessa johon se ei sovi, vaarannetaan puuston uudistuminen.
Lausumaan 2. Eduskunnan paras väline on juuri järkevän kokoinen tuloutustavoite. Mitä pienempi rahamäärä Metsähallitukselta vaaditaan vuosittain, sitä vähemmän sen tarvitsee tehdä avohakkuita.