Huono uutinen: ilmastonmuutos uhkaa kuumentaa etenkin tiiviitä kaupunkikeskustoja
sietämättömiksi pätseiksi kesäisin. Hyvä uutinen: Kuumenemista voi ehkäistä ennalta, kun se otetaan huomioon suunnitelmissa.
Huono uutinen: ilmastonmuutos uhkaa kuumentaa etenkin tiiviitä kaupunkikeskustoja
sietämättömiksi pätseiksi kesäisin. Hyvä uutinen: Kuumenemista voi ehkäistä ennalta, kun se otetaan huomioon suunnitelmissa.
Ryhmä koululakkolaisten Fridays for Future -liikkeen aktivisteja on noussut näkyvästi puolustamaan ydinvoimaa EU:ssa. Aktivistit pyrkivät mukaan Euroopan komission ja Greenpeacen väliseen oikeustaisteluun ydinvoiman asemasta EU:n taksonomiassa. Kampanja-aktivistien mielestä ilmastonmuutoksen torjumiseksi on käytettävä kaikkia keinoja, myös ydinvoimaa.
Laajan kotimaisen kulutustutkimuksen johtopäätelmä on toiveikas. Kulutuksen hiilijalanjälki voidaan puolittaa vuoteen 2035 mennessä, jos otetaan käyttöön laaja keinovalikoima. Yli sata tutkijaa ja asiantuntijaa selvitti muun muassa uusien ohjauskeinojen hyväksyttävyyttä ja toteutuksen mahdollisuuksia.
Suomalaiset eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet eläkevaroja fossiilisia polttoaineita tuottaviin yhtiöihin. Eläkeyhtiöt yrittävät vaikuttaa niihin, jotta ne muuttaisivat toimintaansa. Fossiiliyhtiöt investoivat yhä uusiin fossiilihankkeisiin.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimus suomalaisten ilmastomielipiteistä kertoo hivenen hiipuneesta ilmastohuolesta. Etenkin vähän koulutetut ja miehet, puolueista etenkin perussuomalaiset, Liike Nyt ja kokoomus, laittaisivat ilmastotoimet peräti tauolle. Ville Niinistön mielestä olisi päätöntä laittaa ilmastotoimet nyt jäähylle. Sama viesti kuuluu EK:sta.
YK:n suuri ilmastokokous COP27 lähenee loppuaan ja kriittisiä viime hetken neuvotteluja. Suomen nuorten ilmastodelegaatit välittävät tunnelmia Egyptin kokouksesta, jossa päivät ovat pitkiä, kansalaisyhteiskunnan ääntä on vaimennettu ja 1,5 asteen tavoite tuntuu yhä kaukaiselta.
Metaani on ilmaston lämpenemisen kasvava ja tehokas aiheuttaja. Maatalous on suurin metaanilähde Suomessa ja luontoperäiset suurimmat metaanilähteet ovat mittausten mukaan peräisin Keski-Lapin suoalueilta.
Samaan aikaan, kun Venäjä käy käsittämätöntä hyökkäyssotaansa Ukrainassa ja maailman turvallisuus- ja talousjärjestelmiä laitetaan uuteen järjestykseen, ilmastonmuutos kiihtyy. IPCC:n tuoreen raportin mukaan vaikutukset ovat ennustettua vakavampia.
Kuntien kasvihuonekaasupäästöistä on saatu uutta tietoa. Kuntien päästömääriä kasvattavat muun muassa uudisrakentaminen, pitkät välimatkat ja fossiilisten polttoaineiden käyttö energiantuotannossa. Kulma-hankkeessa tutkittiin asukkaiden päästöjä riippumatta siitä, onko hyödykkeet tuotettu kunnan alueella vai toisaalla.
Ilmastonmuutos ja luontokato etenevät sellaisella vauhdilla, että kestävä kehitys ei ole riittävän voimakas ilmaus. Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Leif Schulman on ensimmäisen Syke-vuotensa aikana kirkastanut ja terävöittänyt keskuksen strategiaa. Avainsana on kestävyysmurros.
Ympäristöoikeuden professorin Kati Kuloveden mukaan uuteen ilmastolakiin ehdotetut välitavoitteet ovat erityisen tärkeitä, jotta ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus toteutuisi ja jotta ilmastotoimia ei voitaisi enää lykätä eteenpäin.
Saksan hallitusneuvottelut polkevat paikallaan ja sosiaalidemokraatit, vihreät ja liberaalit kiistelevät muun muassa tarvittavien ilmastotoimien rahoituksesta. Energiakysymykset ovat Saksan vihreille tiukka paikka, sillä puolue vastustaa sekä hiiltä että ydinvoimaa, eikä halua maakaasun käytön lisäämistä edes väliaikaisratkaisuna.
BlackRockin mukaan suoran tuen merkittävä lisääminen vähentäisi investointien riskejä. Tällä hetkellä kehittyvien maiden taloudet näyttäytyvät erittäin riskialttiina sijoituskohteina yksityiselle sektorille ja esimerkiksi suurille eläkerahastoille. Ilmastokriisi lisää riskejä jatkuvasti.
COP26-kokouksen toinen, ratkaiseva viikko on alkanut. Ministerit kokoontuvat päättämään päästövähennyksiin liittyvästä markkinamekanismista ja köyhien maiden ilmastotoimien rahoituksesta. COP26 on jo tuottanut paljon ei-sitovia lupauksia, mutta iso vääntö on vasta nyt.
Noin 200 nuorta kokoontui tänään Helsingin Messukeskukseen puimaan ilmastokriisiä ja luontokatoa ja nuorten roolia ongelmien ratkaisussa. Nuoret haluavat äänensä kuuluville, kun päätetään heidän tulevaisuudestaan. Nuoret kaipaavat vauhtia ilmastotoimiin, konkreettisia tuloksia omasta ilmastoaktivismista ja myös helpotusta ilmastoahdistukseen. Erityisesti pienemmiltä paikkakunnilta tulleet osanottajat myönsivät, ettei kotiseudulla ole helppo käynnistää asiallista keskustelua ilmastonmuutoksesta.
YK:n ilmastokokous COP26 alkaa Glasgowssa, Skotlannissa, tämän kuun lopussa. Kaupunki valmistautuu monin tavoin suurtapahtumaan, johon odotetaan 25 000 osanottajaa – valtionjohtajia, neuvottelevia virkamiehiä ja toimittajia ja arviolta kymmeniä tuhansia ympäristöaktivisteja ja liike-elämän edustajia. Pääministeri Boris Johnson toivoo kokouksesta mainetta ja kunniaa, mutta maan sisällä arvostellaan Johnsonin tähänastisia ilmastotekoja.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa tarvitaan kaupunkeihin riittävä määrä viheralueita, ilmenee Suomen Ilmastopaneelin raportista. Sademäärien kasvaessa asfaltoitu maaperä ei ime vettä, jolloin tulvariski lisääntyy ja vesistöjä saastuttavien hulevesien määrä kasvaa. Lisäksi viheralueilla on suuri merkitys terveydelle, luonnon monimuotoisuudelle ja hiilen varastoinnille on useiden tutkimusten mukaan kiistaton.
Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus kaavailee Helsinkiin ostoskeskusta, jossa kaikki tuotteet olisivat kierrätettyjä. Mallina on Ruotsissa kuusi vuotta toiminut ReTuna-kierrätyskauppakeskus, jossa myydään mm. vaatteita, kodin tavaroita ja huonekaluja. Kaksivuotisen hankkeen rahoittaa Uudenmaanliitto.
Kuntien ilmastopäästöt ovat vähentyneet jo 10 vuotta. Viime vuonna pudotus oli erityisen jyrkkä, 7,4 prosenttia, mutta sitä selittävät osin koronavuoden erityisolot ja lämmin sää. Suomen ympäristökeskuksen ennakkotietojen mukaan päästöjä kertyy selvästi eniten asukasta kohti Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ja vähiten Uudellamaalla. Syke aikoo jatkossa tutkia myös kotitalouksien kulutuksen päästöjä, ja silloin päästöjen kertymä voi näyttää hyvin toisenlaiselta.
Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuore raportti kertoo entistä selväkielisemmän ja tarkentuneen kuvan ilmastonmuutoksesta. Valtamerten pinnan nousu, merien happamoituminen ja jäätiköiden kutistuminen etenevät jo peruuttamattomasti. Näyttää myös vääjäämättömältä, että 1,5 asteen globaali lämpeneminen saavutetaan jo 2030-luvun alkupuolella. Suomen vihreät ministerit odottavat tekoja myös syksyn budjettiriihessä.
Viime päivinä on kerrottu kahdesta uudesta energiahankkeesta, jotka tähtäävät fossiilisten polttoaineiden käytön ja päästöjen vähentämiseen. Energiayhtiö Vantaan Energia kertoi synteettisen metaanin hankkeesta yhteistyössä Wärtsilän kanssa ja Valio biokaasuyhteistyöstä St1:n kanssa. Biokaasua valmistettaisiin muun muassa lehmän lannasta ja synteettistä metaania puolestaan vedystä ja savukaasuista talteen otetusta hiilidioksidista. Vety puolestaan tuotettaisiin uusiutuvasti eli tuulivoimalla.
Lentomatkan tai pihviaterian aiheuttamaa huonoa omaatuntoa voi yrittää hyvittää rahoittamalla puiden istutusta, uusiutuvan energian tuottamista tai muita ilmastopäästöjä vähentäviä toimia. Vapaaehtoisen päästökompensaation tuoma lohtu voi osoittautua laihaksi, sillä Finnwatchin raportin mukaan menetelmässä on monia puutteita ja riskejä.
Suuret urheilukisat tuovat myös suuria ympäristövaikutuksia. Pian alkavat jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut merkitsevät yhdelle joukkueelle jopa yli 20 000 lentokilometriä. Kisat lennättävät myös valmentajia, median edustajia ja kannattajia. Lisäksi isot stadionit ovat energiasyöppöjä. UEFA kompensoi päästöjä muun muassa istuttamalla puita pelien isäntämaihin ja toimittamalla puuta säästäviä uuneja Ruandaan.
Keskiviikko on ollut isojen öljy-yhtiöiden isojen ympäristöuutisten päivä. Kolme monikansallista fossiilimaailman mahtia sai vastaansa ympäristöaktivistit, oikeusistuimen ja osakkeenomistajat. Hollantilainen oikeusistuin määräsi Shellin vähentämään päästöjään, Chevronin osakkenomistajat vaativat samaa omalta yhtiöltään ja Exxonin pieni omistaja sai kannustettua isot omistajat valitsemaan hallitukseensa ilmastoasiantuntijoita – muun muassa suomalaisen Kaisa Hietalan.
Rotterdam on todennäköisesti viimeinen suistoalue, joka huuhtoutuu mereen ilmastonmuutoksen vuoksi. Rotterdamilla homma on hallussa, sillä sinne on keskittynyt maailman paras tulvien torjuntaosaaminen. Tästä osaamisesta on tullut hittivientituote, joka pelastaa ihmishenkiä maailmalla. Pinnan alla piilee kuitenkin vaara. Kuinka kauan kaupungilla itsellään on todellisuudessa aikaa pelastua?
Yhdysvallat palaa neljän Trump-vuoden jälkeen hienosti ilmastofoorumeille ja tavoittelee prosentuaalisesti huimaa päästövähennystä. Maan päästöjen lähtötaso on kuitenkin niin korkea, ettei tavoite ole vielä kovin kunnianhimoinen muun muassa Euroopan Unionin ja Suomen tavoitteisiin verrattuna.
EU-jäsenmaiden, Euroopan parlamentin ja komission kesken on saavutettu alustava sopu ilmastolaista. Parlamentti painosti tiukempaa vähennystä päästöihin – lopulta päädyttiin noin 55 prosentin vähennystavoitteeseen vuoteen 2030 mennessä. Lakiin kirjataan, että EU tavoittelee ilmastoneutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Monet ympäristöjärjestöt ja myös Euroopan parlamentin vihreät katsovat, etteivät lain tavoitteet yllä Pariisin sopimuksen tasolle.
Ruotsin valtiollinen avaruusyhtiö SSC on ainakin toistaiseksi vetäytynyt ensi kesäksi suunnitellusta ilmastomuokkaukseen liittyvästä laitteistotestauksesta. Päätös on voitto ympäristöjärjestöille, jotka ovat vastustaneet Kiirunaan suunniteltua testiä. Järjestöjen mukaan ilmastonmuokkaus ei ole vaihtoehto päästöjen vähentämiselle.
EU:n kestävän rahoituksen piiriin ollaan tuomassa myös maakaasua. Vihreiden investointikriteerien löysäämisen pelätään vesittävän kestävän kehityksen periaatteet. Useat EU-jäsenmaat, ydinvoimalat sulkeva Saksa etunenässä, ovat kuitenkin tukeneet voimakkaasti maakaasua, jolla on iso rooli eurooppalaisten kotien lämmityksessä.
Isot Lapin hiihtokeskukset ottavat ympäristöasiat entistä paremmin huomioon matkailijoiden toivomuksesta. Pyhä ja Ruka ovat jo hiilineutraaleja, sähkömoottorikelkkoja kokeillaan ja jätteiden kierrätystä kehitetään. Pohjoisen välimatkat ja harva asutus tuovat omat ongelmansa ja esimerkiksi biojäte joudutaan kuljettamaan Ouluun asti.
Hiilinielujen kasvattaminen vaatii Suomen ilmastopaneeli-asiantuntijaryhmän mukaan kiireisiä toimia. Metsänomistajia, viljelijöitä ja muita maanomistajia pitää eri keinoin kannustaa nielujen vahvistamiseen ja maaperäpäästöjen vähentämiseen. Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikaisen mielestä hiilineutraalius ei riitä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamiseen.
Tuulivoiman rakentaminen Lappiin houkuttelee alan yrityksiä. Lapissa on tilaa ja valmiit sähkönsiirtoyhteydet etelään. Alueen asukkaat eivät ole hankkeista innoissaan, ja he haluavat äänensä paremmin kuuluviin. Tuulivoimapuistojen pelätään muun muassa vaikeuttavan poronhoitoa.
Nuorten Agenda 2030 -ryhmä ja YK-nuoret yhdessä 50 muun nuorisojärjestön kanssa vaativat kirjallisessa kannanotossa Suomen hallitukselta ilmastolain tiukentamista maailman vahvimmaksi. Kannanoton allekirjoittaneet järjestöt edustavat yhteensä satojatuhansia suomalaisia nuoria. Mukana on myös lähes kaikkien eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt.
Kansainvälisen meriliikenteen päästövähennykset ovat jäämässä toivottua löysempiin raameihin merenkulkujärjestö IMO:n ympäristökomitean päätöksellä. Suomi hyväksyi muiden EU-maiden kanssa neuvottelujen jatkamisen päätöksen pohjalta.
Helsinki julisti kaupunginvaltuutettu Leo Straniuksen aloitteesta ilmastohätätilan. Elokapinan mielenilmaukseen kohdistetut poliisin voimakeinot eivät Straniuksen mielestä sovi julistuksen henkeen.
Helen Oy selvittää voitaisiinko Porvoon Kilpilahden öljynjalostamolla syntyvää hukkalämpöä hyödyntää pääkaupunkiseudun kaukolämpöverkossa.